Siirry sisältöön

Meidän blogi

  • Meidän blogi

    Kun lapsi satuttaa – Kuinka kielteiset tunteet vaikuttavat perheen voimavaroihin?

    Vanhempien kokema väkivalta lastensa ja nuortensa taholta on edelleen vaiettu ja vaikea puheenaihe. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata, miten vanhemmat kokevat erityistä tukea tarvitsevan lapsensa aggressiivisuuden, millaisia kielteisiä tunteita se heissä herättää ja miten nämä tunteet vaikuttavat heidän voimavaroihinsa.


  • Risto Kortelainen
    Meidän blogi

    Haluamme uudistaa ja uudistua

    Hallituksemme pitkäaikaisimmalla jäsenellä Risto Kortelaisella on takanaan mittava ura sosiaali- ja terveyspalveluissa. Risto kertoo ajatuksiaan omasta roolistaan Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä.


  • Meidän blogi

    Kuinka järjestää lapsen kotiin yksilöllistä ja räätälöityä asumisen tukea?

    Uuden vammaispalvelulain lähtökohta on turvata lapsen mahdollisuus asua kotona oman perheensä kanssa. On elämäntilanteita, joissa kotiin tarvitaan hyvin yksilöllistä räätälöityä tukea. Kysyimme vanhemmilta ja työntekijöiltä, millaista tukea perheet tarvitsevat ja miten sitä tulisi toteuttaa?


  • Meidän blogi

    Miten päästää irti vanhemmuutta varjostavasta häpeästä?

    "Häpeä, se hirvittävä häpeän määrä, jota koen vanhempana. Häpeä nostaa säännöllisesti päätään, iskee hyökyaallon lailla, salpaa hengen ja saa toivomaan, että voisi vajota maan alle. Häpeä siitä, että en sittenkään jaksanut, pystynyt ja pärjännyt. En vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi tässä erityisvoimia vaativassa arjessa, joka repii liian moneen suuntaan." - Näin sanoitti eräs vanhempi omia tuntemuksiaan häpeän varjoissa. Kun lapsi satuttaa -hankkeessamme asiantuntijana toiminut Riikka Seppälä pohtii erityislapsen vanhemmuuteen liittyvää häpeää blogissaan.


  • Meidän blogi

    Leirillä työskentely oli upea kokemus!

    Leirillä työskentely oli upea kokemus! Leiriläisten into ja ilo tarttuivat työntekijätiimiin. Paljon huumoria ja lämpöä mahtui muutamaan päivään!


  • Johanna Huhtala ja Anne Saarinen
    Meidän blogi

    Mikä ihmeen valmennus?

    Mitä tarkoittaa uudessa suunnitteilla olevassa vammaispalvelulaissa mainittu valmennus? Johanna Huhtala ja Anne Saarinen ovat perehtyneet valmennuksen käytännön toteutusmahdollisuuksiin. Tärkeitä näkökulmia on saatu myös juuri julkaistusta kenttäselvityksestä.


  • Kirjoittaja Masi Järveläinen
    Meidän blogi

    Viestinnän työtä harjoittelemassa Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä

    Masi Järveläinen suoritti media-alan työharjoittelunsa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön viestinnässä. Nyt tulevaisuuden toiveet työpaikasta ovat viestinnän parissa.


  • Kirtjoittaja Päivi Kemppainen-Aro
    Meidän blogi

    Houkuttava ja koukuttava leirityö

    Mikä saa leirityöntekijät palaamaan teemaleireillemme yhä uudestaan? Päivi Kemppainen-Aro pohtii määräaikaisten työntekijöidemme sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä.


  • Meidän blogi

    Työkokemus, joka kulkee sydämessäni koko työurani ajan

    Meri Niiranen sai heti valmistuttuaan media-alalta työpaikan Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä. Paikka auki -ohjelma mahdollisti hänelle polun työelämään. Määräaikainen tapahtuma-assistentin työ monine kokemuksineen on nyt takana ja elämä haaveineen ja suunnitelmineen edessä!


  • Blogin kirjoittaja Pia Ylisuvanto
    Meidän blogi

    Hallittu muutos vanhemman voimavarana

    Itsenäistyvän erityisnuoren äiti Pia Ylisuvanto Rovaniemeltä osallistui Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Mitäs nyt? -verkkovalmennukseen. Nyt hän kertoo matkastaan kohti kevytvanhemmuutta.


Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi