Kun lapsi satuttaa – Kuinka kielteiset tunteet vaikuttavat perheen voimavaroihin?

Vanhempien kokema väkivalta lastensa ja nuortensa taholta on edelleen vaiettu ja vaikea puheenaihe. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata, miten vanhemmat kokevat erityistä tukea tarvitsevan lapsensa aggressiivisuuden, millaisia kielteisiä tunteita se heissä herättää ja miten nämä tunteet vaikuttavat heidän voimavaroihinsa.

Perheväkivallasta puhuttaessa esille nostetaan yleensä vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta sekä parisuhdeväkivalta. Hyvin vähän on tietoa tai tutkimusta perheistä, joissa lapsi tai nuori käyttäytyy väkivaltaisesti omia perheenjäseniään kohtaan. Jotta näitä perheitä voidaan tulevaisuudessa auttaa yhä paremmin, tarvitaan enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tiedon kautta ymmärryskin voi kasvaa näitä perheitä kohtaan.

Vaiettu ja vaikea aihe

Yksi syy siihen, että aihe on vaiettu ja vaikea ottaa puheeksi, ovat kielteiset ja voimavaroja vievinä koetut tunteet. Näitä vanhemmat kokevat joutuessaan väkivallan kohteeksi. Kielteiset tunteet vaikuttavat siihen, että aihetta ei uskalleta nostaa esille eikä tilanteesta uskalleta puhua. Vanhemmat eivät uskalla kertoa tilanteesta ammattilaisille. Näiden tunteiden kohtaamisen pelko estää myös ammattilaisia kysymästä mahdollisesta väkivallasta vanhemmilta.

Tutkimus oli osa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön koordinoimaa Kun lapsi satuttaa -kehittämishanketta (2020–2022). Haastateltaviksi työhön saatiin neljä vanhempaa. Ilmeni, että vanhemmat kokevat hyvin monenlaista väkivaltaa sanallisesta uhkailusta aina fyysiseen aggressiivisuuteen asti. Vanhemmat tuntevat monta, kaikkiaan 22 erilaista kielteistä tunnetta kohdatessaan väkivaltaa.

Lapsen tai nuoren väkivalta aiheuttaa vanhemmissa lähes poikkeuksetta voimakasta häpeän, pelon, surun ja vihan tunnetta. Vanhemmat kokevat kielteisten tunteiden vievän voimavaroja.

Vanhempien kokemukset lapsen aggressiivisuudesta

Vanhemmat kertoivat lapsen aggressiivisuuden olleen muun muassa uhkailua, lyömistä, tavaroilla heittämistä, tavaroiden särkemistä, kimppuun käymistä, potkimista, sylkemistä, tukistamista, hakkaamista, päällä hakkaamista, puremista ja puukolla uhkaamista. Sanallinen uhkailu nousi yleisenä ja jatkuvanakin kärjistyen ajoittain fyysiseksi aggressiivisuudeksi. Toisaalta aggressiivisuus oli myös äkkipikaista ja yllätyksellistä ilman sanallista uhkailua.

Kertomuksista nousi esiin aggressiivisuuden ilmenneen rajaamis- ja siirtymätilanteissa sekä tilanteissa, jolloin lapsen odotettiin toimivan ei niin mieleisissä toiminnoissa, kuten menevän suihkuun. Aggressiivisuutta ilmeni myös ennalta arvaamatta syyn jäädessä epäselväksi. Käytöksen kohteena kerrottiin olevan joko toinen vanhempi ja/tai sisarus tai koko perhe. Aggressiivinen käytös jäi perheen sisälle, ja esimerkiksi koulu sujui pienin ongelmin tai ongelmatta.

Lapsen aggressiivisuuden herättämät kielteiset tunteet vievät voimavaroja

Vanhempien kuvaillessa lapsen aggressiivisuuden herättämiä kielteisiä tunteita välittyi tunteikkuus ja tilanteiden haastavuus, vaikka aikaa oli voinut kulua raskaimmista elämänvaiheista.

Kielteisten tunteiden tai tuntemusten kirjo oli laaja, mutta pelko ja häpeä tulivat voimakkaimmin näkyviin kertomuksissa. Suru ja viha olivat seuraavat sekä suuttumus, syyllisyys ja inho.

Kielteisten tunteiden vaikutuksista kertoessaan jokaisella vanhemmalla nousi esiin voimavaroja syövä, vähentävä ja vievä vaikutus erilaisilla ilmauksilla ilmaistuna. Vanhemmuus koettiin uuvuttavana, vaikeana, raskaana ja voimia vievinä. Arki koettiin tummasävyisenä ja murheellisena myös häpeän viedessä voimia. Psyykkisen kuorman keskellä mieltä myllersi ja ristiriidat parisuhteessa veivät tässä tilanteessa voimia. Negatiivinen vaikutus, jolloin voimavarojen koettiin syödyn loppuun, johti osaltaan sairaslomaan.

Alituinen tiedostamaton vaikutus eli säikähtely ja ylireagointi aiheutti huolta mahdollisesta traumatisoitumisesta. Luottamus lapseen koettiin katoavan epäluottamuksen ja pessimismin lisääntyessä. Kielteisten tunteiden koettiin vievän paljon tilaa ja energiaa päästä ja kehosta.

Mikä aiheutti epätoivoa, mikä viritti toivoa?

Vanhemmat nimesivät epätoivon aiheuttajiksi muun muassa puolison kuormittumisen, epätietoisuuden tilanteen jatkosta, yksin pärjäämisen, palvelujärjestelmän, tilanteen loputtomuuden, hädässä turhautumisen, tilanteiden ennakoimattomuuden, vaikutukset muihin lapsiin sekä ristiriidan luetun tiedon ja oman kokemuksen välillä.

Lähes jokainen vanhempi kuvasi selviytymistä auttavan ajan kulumisen ja lapsen kasvamisen. Toivoa viritti tieto lapsuuden loppumisesta ja lapsen itsenäistymisestä.

Toivoa lisäsivät myös lapsen fiksu käyttäytyminen ulkomaailmassa, tieto hengähdystauoista, ajan kuluminen, päivä kerrallaan -ajatus ja paremmat päivät, asioiden edistyksen huomaaminen pitkässä juoksussa, tilanteen paraneminen ja palveluiden paraneminen.

Miten ammattilaiset voivat edistää voimavaroja?

Kysyttäessä ammattilaisten keinoja edistää vanhempien voimavaroja, kertoi yksi haastateltava koskettavasti tilanteesta kuntoutuksessa, jossa ei ollut saanut apua lapsen ollessa aggressiivinen. Ammattilaisten toimimattomuus tilanteessa kertoi vanhemman mielestä viestiä, että väkivalta on sallittua.

Avoimmuutta ja turvallista paikkaa puhua hankalista asioista pidettiin tärkeänä, kuten myös uskallusta ottaa asioita esille. Kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen kokemus myötätuntoisessa ja tuomitsemattomassa, vähättelemättömässä ympäristössä sekä yritys auttaa nousivat esiin.

Muita mainittuja keinoja olivat tarjota konkreettista apua, huomioida miltä vanhemmasta tuntuu, auttaa vanhempaa, tarjota hengähdyksiä, tukea voimaantumista, avun sujuvuus, myötätunto, ymmärrys ja neuvot.

Häpeästä ja syyllisyydestä tulee päästä eroon ja tilanteessa tulee saada keskustella ammattilaisten kanssa täysin avoimesti ilman, että perheet kokevat tulevansa leimatuiksi. Aihe on vaikea ja rankka, mutta siitä on mahdollisuus puhua, kun ammattilaiset ovat tietoisia lapsen väkivaltaisuuden herättämistä tunteista.

Tutustu opinnäytetyöhön!

Kun lapsi satuttaa – kielteisten tunteiden vaikutus perheen voimavaroihin vanhempien kokemana

Kirjoittajat Sonia Dyster ja Minna Miettinen tekivät opinnäytetyön Kun lapsi satuttaa -hankkeen toimeksiantona osana Satakunnan ammattikorkeakoulun Hoitotyön tutkinto-ohjelmaa (AMK).