Teemaleirit
Teemaleirit tarjoavat teemansa mukaista monipuolista tekemistä
ja vapaa-ajantoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille.
Teemaleirit ovat kehitysvammaisille ja tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille kesäisin ja loma-aikoina järjestettäviä tavoitteellisia ja toiminnallisia leiriviikkoja. Leireillä harrastetaan muun muassa musiikkia, tanssia ja liikuntaa sekä nautitaan luonnosta ja eläimistä.
Teemaleirit ovat tavoitteellista, kuntouttavaa toimintaa. Leirit tukevat osallistujien sosiaalisia taitoja, itsenäistymistä, itsensä kehittämistä ja luovuutta. Toiminnan suunnittelussa otamme huomioon osallistujien yksilölliset taidot ja tuen tarpeet.
Järjestämme teemaleirejä Kainuussa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Lapissa.
Elämyksiä, yhdessä tekemistä ja ystäviä!
Teemaleirimme tarjoavat osallistujille
- mielekästä tekemistä ja ohjattua toimintaa
- mahdollisuuden tutustua erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintoihin
- osallisuutta, ystäviä ja yhdessäoloa
- elämyksiä ja uusia kokemuksia
- virkistäytymistä ja vaihtelua arkeen.
Vanhemmille teemaleirit mahdollistavat pienen loman ja omaishoitajille lakisääteisen vapaan.
Teemaleiriemme ohjaajilla on monipuolista osaamista erityisryhmien kanssa työskentelystä. He tekevät työtä sydämellään ja arvoihimme sitoutuen.
Tutustu vuoden 2023 leiritarjontaan!
Syksyn teemaleirit 2023
Syysleiri Koivupuistossa Pirkanmaalla
Syysleiri Leiriniemessä Uudellamaalla
Kesän teemaleirit 2023
Teemaleiri Kainuussa
Teemaleiri Lapissa
Teemaleirit Pirkanmaalla
Teemaleirit Pohjois-Pohjanmaalla
Teemaleirit Uudellamaalla
Teemaleirit Varsinais-Suomessa
Näin ilmoittaudut teemaleirille
Teemaleirien ilmoittautumisajat
- Kesäajan leirit 15.3.2023 mennessä
- Syysleiri 5.9.2023 mennessä
Teemaleireille voivat hakea eri puolilla Suomea asuvat lapset, nuoret ja aikuiset. Leirit toteutuvat, jos mukaan on ilmoittautunut riittävä määrä osallistujia.
Ilmoittautumisohjeet löytyvät teemaleirien sivuilta. Olemme ottaneet käyttöön Turvapostin, joka takaa ilmoittautumistietojen turvallisen lähettämisen.
Teemaleirin hinta
Leirihintamme sisältävät täysihoidon, ryhmävakuutuksen, ohjatun toiminnan, materiaalit ja ympärivuorokautisen huolenpidon. Hintaan vaikuttavat toimintakyky, ikä ja huolenpidon tarve.
Teemaleirit ovat ensisijaisesti ostopalvelutoimintaa kunnille ja kuntayhtymille. Osallistuja voi myös maksaa leirin itse. Kustannuksiin kannattaa hakea kunnalta maksusitoumus:
Maksusitoumus voi perustua kehitysvamma-, vammaispalvelu- tai sosiaalihuoltolakiin, omaishoidon tuesta tai toimeentulotuesta annettuun lakiin, omais- tai perhehoitajan vapaisiin tai harkinnanvaraiseen perheen jaksamista tukevaan palveluun. Lisäksi tukea voi hakea muun muassa seurakunnan diakoniatyöltä.
Onko kuntanne tai asuinyhteisönne kiinnostunut teemaleireistä?
Järjestämme teemaleirejä myös tilaustoimintana kunnille, asuinyksiköille ja ryhmille. Suunnittelemme leirit yhteistyössä tilaajien kanssa niiden tarpeita ja toiveita kuunnellen.
Ota yhteyttä! Tulemme mielellämme esittelemään leiritoimintaamme.
Oli kiva leiri, oli paljon tekemistä. Sain uusia ystäviä.
Leiriläisen palaute
LISÄTIETOJA ANTAVAT


Valokuvat: Anna-Liisa Nikus