Siirry sisältöön

Kokemusasiantuntijat

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kokemusasiantuntijat ovat tärkeässä roolissa toimintamme kehittämisessä. Asiantuntijaryhmä perustettiin, jotta kehitysvammaisten ihmisten mielipiteet kuuluisivat aiempaa paremmin.

Kokemusasiantuntijoina on yhdeksän tukea tarvitsevaa aikuista eri puolilta Suomea. He ovat kehittäjäkumppaneitamme. Se tarkoittaa, että etsimme yhdessä työskennellen ratkaisuja palveluidemme kehittämiseen.

Vaikuttamistyötä ja kehittämistä

Kokemusasiantuntijamme kokoontuvat noin neljä kertaa vuodessa. Tapaamiskerroilla käsittelemme toimintamme kannalta ajankohtaisia asioita:

  • Suunnittelemme vaikuttamistyötä
  • Tutustumme uusiin rahoitushakemuksiin ja kommentoimme niitä
  • Valmistelemme tulevia kehittämishankkeita
  • Testaamme uusia koulutus- ja viestintämateriaaleja

Kokemusasiantuntijamme ovat aktiivisia kokemuspuhujia tapahtumissamme. He myös kertovat omasta elämästään Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Meidän blogissa.

Kokemusasiantuntijat keskustelevat omassa Meille on tärkeää! -podcastsarjassaan elämän tärkeistä teemoista: ihmissuhteista, ihmisoikeuksista, kodista ja työstä.

Tutustu kokemusasiantuntijoihimme!

Lari Fills

kokemusasiantuntija
Seinäjoki

Tommi Korhonen

kokemusasiantuntija
Tampere

Anu Mäki

kokemusasiantuntija
Tampere

Sami Naumanen

kokemusasiantuntija
Tampere

Jari Nurmi

kokemusasiantuntija

Samuli Palmu

kokemusasiantuntija
Harjavalta

Krisse Pääskynen

kokemusasiantuntija
Turku

Sanna Sepponen

kokemusasiantuntija
Helsinki

Petri Virolainen

kokemusasiantuntija
Ystävyyden suurlähettiläs
Kerava

Lisätietoja antaa

Heidi Hautala

vastaava asiantuntija
Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen
puh. 040 7381 125
Kurikka

Markku Vellas

vastaava asiantuntija
Osallisuuden tuki
puh. 050 5613 228
Tampere