-
Meidän blogi
Mukana hyvässä elämässä jo 30 vuotta
Tänä vuonna Kehitysvammaisten Palvelusäätiö täyttää 30 vuotta ja KVPS Tukena Oy 15 vuotta. Toimitusjohtajamme Kirsi Konola kertoo, mistä löytyvät tämän päivän suuntaviivat toimintaamme.
-
Meidän blogi
Työhönvalmennuksen kehittämisessä huimia edistysaskeleita Pirkanmaalla
Kehitysvammaisten ja tukea tarvitsevien työhönvalmennus ja työllistyminen kehittyvät lupaavasti Pirkanmaalla. Pirkanmaan palkkaamo on kehittämistyössä kuntien tukena.
-
Meidän blogi
Jokainen perhe pystyy loistamaan oikeanlaisen tuen avulla!
Omien tarpeiden tunnistaminen auttaa perhettä saamaan oikeanlaisia palveluita. Oikea tuki – Loistava perhe -työkirja auttaa pohtimaan omia tuen tarpeita: Mistä asioista perheemme hyvä arki koostuu ja millä tavoin siitä tulisi vielä parempaa? Uskomme vahvasti, että oikeanlaisen tuen avulla jokainen perhe pystyy loistamaan!
-
Meidän blogi
Iloiset terveiset kesän teemaleireiltä!
Viimeinen kesäni ennen syksyllä alkavia sairaanhoitajaopintoja sai mukavan käänteen, kun pääsin Kehitysvammaisten Palvelusäätiön teemaleireille vastaavaksi ohjaajaksi. Leireillä työskentely oli jo pitkään ollut mielessäni. Muistan, kuinka minulle lapsena leirit olivat tärkeä osa kesää. Paikan saadessani iloitsin, että nyt pääsisin mahdollistamaan samaa meidänkin leiriläisillemme!
-
Meidän blogi
Sohailin polku työelämään Poweria!-hankkeen tuella
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Poweria!-hanke tukee monikulttuurisia, tukea tarvitsevia ihmisiä löytämään oman opiskelu- tai työelämäpolkunsa. Sohail aloitti keväällä Poweria!-valmennuksen ja kertoo nyt blogissa työharjoittelustaan Kulma-ravintolassa.
-
Meidän blogi
Arjen taitoja yhdessä osa 3 – Kaveritaitoja yhdessä ja erikseen
Erityislapsen vanhempana tulee helposti kannetuksi huolta oman lapsen kavereista. Onko erityisellämme kavereita? Kaipaako hän kavereita? Kokeeko hän yksinäisyyttä? Erityisnuoren äiti ja erityisopettaja Kati Palsinajärvi pohtii blogissaan kaveritaitojen harjoittelua.
-
Meidän blogi
Vertaistuki tarjoaa tietoa, toivoa ja tukea
Vertaistuki on kokemusten jakamista toisen saman kokeneen kanssa. Sen tärkeimmät elementit ovat kertominen ja kuunteleminen. Kun lapsi satuttaa -hankkeen projektipäällikkö Markku Vellas kertoo tarjoamamme vertaistuen mahdollisuuksista vanhemmille, jotka kokevat oman erityistä tukea tarvitsevan lapsensa väkivaltaa.
-
Meidän blogi
Arjen taitoja yhdessä osa 2 – Päivittäisiä taitoja yhdessä opetellen
Erityisnuoren äiti ja erityisopettaja Kati Palsinajärvi kokoaa Arjen taitoja yhdessä -blogisarjaansa vinkkejä ja ideoita, kuinka erityistä tukea tarvitsevan lapsen arjen taitoja voi harjoitella yhdessä vanhemman kanssa. Toisen blogin teemana ovat päivittäiset arkitaidot, kuten taloustyöt, pyykinpesu, kaupassa käynti, ruuan valmistus sekä rahan ja puhelimen käyttö.
-
Tarina
Tapio itsenäistyi ja muutti omaan kotiin –Äidin sydämessä tuhansia tunteita
Tapio Suvanto itsenäistyi ja muutti omaan kotiin. Äiti kävi läpi tuhansia tunteita ennen kuin uskaltautui omaan elämään ja toteuttamaan omia unelmiaan. "Nyt liki kuuden vuoden jälkeen minulla on rauha sydämessäni: Tapiosta pidetään huolta. Olen saanut nähdä hänen itsenäistyvän ja selviytyvän elämässä." Orvokki Suvanto kertoo oman koskettavan tarinansa.
-
Meidän blogi
Arjen taitoja yhdessä osa 1 – maltilla ja toistoilla
Erityisnuoren äiti ja erityisopettaja Kati Palsinajärvi kokoaa Arjen taitoja yhdessä -blogisarjaansa vinkkejä ja ideoita, kuinka erityistä tukea tarvitsevan lapsen arjen taitoja voi harjoitella yhdessä vanhemman kanssa. Ensimmäisen blogin teemana ovat peseytymiseen, pukeutumiseen ja ruokailuun liittyvät arkitaidot.