-
Uutinen
Isät hyvän elämän ja arjen asiantuntijoina
Hallitustemme isät – Timo Rintala, Petri Liukkonen, Jyrki Pinomaa, Veijo Lehtonen ja Keijo Linja – pohtivat erityistä tukea tarvitsevan lapsen isyyttä ja vanhemmuuden mukanaan tuomia vastuita ja vaikuttamismahdollisuuksia. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja KVPS Tukena Oy:n hallitusten työskentelyyn he tuovat arvokkaan asiantuntemuksensa kehitysvammaisten ja tukea tarvitsevien ihmisten ja heidän perheidensä arjesta.
-
Uutinen
Juhlaseminaarimme teemana Hyvä elämä
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö täyttää tänä vuonna 30 ja KVPS Tukena Oy 15 vuotta. Järjestimme Hyvä elämä -seminaarin juhlavuotemme kunniaksi.
-
Uutinen
Vietimme vuosipäiviä yhdessäolosta iloiten
Kokoonnuimme 21.–22.9.2022 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja KVPS Tukena Oy:n yli 200 työntekijän voimin viettämään yhdessä perinteikkäitä vuosipäiviämme. Menossa mukana oli luottamushenkilöitämme ja henkilöstöämme yli 40 työyhteisöstä tai tiimistä eri puolilta Suomea.
-
Uutinen
Omaishoidon tuki tarvitsee remontin!
Suomen omaishoidon verkosto vaatii, että omaishoidon lainsäädäntöä uudistetaan ja että omaishoidon tuen palkkioita korotetaan riittävästi. Omaishoidon kehittäminen on keskeinen tehtävä eduskunnassa seuraavalla hallituskaudella.
-
Meidän blogi
Mukana hyvässä elämässä jo 30 vuotta
Tänä vuonna Kehitysvammaisten Palvelusäätiö täyttää 30 vuotta ja KVPS Tukena Oy 15 vuotta. Toimitusjohtajamme Kirsi Konola kertoo, mistä löytyvät tämän päivän suuntaviivat toimintaamme.
-
Uutinen
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 30 vuotta!
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti Kehitysvammaisten Palvelusäätiön.
-
Uutinen
Mekin olemme mukana Kuntamarkkinoilla
Tule juttelemaan ja kuulemaan toiminnastamme ja palveluistamme 14.-15.9. Kuntatalolle Helsinkiin!
-
Uutinen
Vaikuttamistyö tuotti tulosta – ryhmäkodin rakentamisesta tehty valitus ollaan perumassa
Erittäin huolestuttava tilanne saikin lopulta positiivisen käänteen ja ryhmäkodin rakennustyöt voidaan aloittaa aikataulussa.
-
Uutinen
Ryhmäkodin rakentaminen viivästymässä Lappeenrannassa naapuritaloyhtiön valituksen vuoksi
Valitus on äärimmäisen ikävä ennen kaikkea kotia odottavien kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä kannalta.
-
Meidän blogi
Työhönvalmennuksen kehittämisessä huimia edistysaskeleita Pirkanmaalla
Kehitysvammaisten ja tukea tarvitsevien työhönvalmennus ja työllistyminen kehittyvät lupaavasti Pirkanmaalla. Pirkanmaan palkkaamo on kehittämistyössä kuntien tukena.