Siirry sisältöön

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 30 vuotta!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti Kehitysvammaisten Palvelusäätiön.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön juuret ovat kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä oman kansalaisjärjestön, Kehitysvammaisten Tukiliiton, 1990-luvun alun toiminnassa.

Kehitysvammaisten Tukiliitto lähti tuolloin toteuttamaan palvelukoti- ja kotipalveluohjelmia: Ryhdyttiin rakentamaan asuntoja ja tuottamaan niihin palveluita. Samaan aikaan alettiin luoda valtakunnallista lyhytaikaishoidon verkostoa tukemaan lapsuudenkodeissa kehitysvammaista perheenjäsentä hoitavien vanhempien jaksamista.

Hyvän elämän edellytyksiä

KVPS Tukena Oy

Vuonna 2007 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö perusti palveluiden tuottajan KVPS Tukena Oy:n, joka tarjoaa Hyvä elämä -palveluita erityistä tukea tarvitseville ihmisille.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja KVPS Tukena Oy muodostavat yhdessä KVPS-konsernin. Yhteinen tehtävämme on mahdollistaa kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevan ihmisen hyvää elämää – yhdessä hänen ja hänen läheistensä kanssa.

Muistot näkyväksi

Tulevina viikkoina kannattaa seurailla somekanaviamme, joissa juhlistamme juhlavuotta muistellen kohtaamisia ja tapahtumia vuosien varrelta.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön somekanaviin pääset alla olevista linkeistä:

Kuvassa: Ensimmäisiä perhelomittajia vuonna 1992.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi