Siirry sisältöön

Vammaistyö on mun juttu

Riikku Ronkaisen miettiessä työpaikan vaihtamista muutama vuosi sitten, hänelle suositeltiin perhelomitusta keikkalaisena. Vammaistyö tuntuu omalta ja keikkatyö sopii pienten lasten äidille paremmin kuin hyvin.

Tuttavani teki perhelomitusta keikkatyöläisenä ja suositteli sitä minullekin muutama vuosi sitten miettiessäni työpaikan vaihtamista.

Kävin Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä työhaastattelussa syksyllä 2018 ja sain ensimmäisen työvuoroni jo samalle viikolle. Aluksi tein keikkoja silloin tällöin päivätyön ohessa, mutta viime kesästä lähtien olen tehnyt pääosin vain perhelomitusta.

Vammaistyö on mun juttu

Olen ollut töissä sosiaalialalla, pääosin vammaistyössä jo yhteensä kahdeksan vuotta. Aloitin koulunkäynnin ohjaajana erityiskoulussa, sitten ohjaajana aikuisten päivätoimintakeskuksessa ja nyt viimeisen reilun parin vuoden ajan olen työskennellyt perhelomittajana.

Välillä työskentelin sosiaaliohjaajana ja hanketyössä maahanmuuttajien kanssa, mutta halusin palata takaisin vammaistyöhön. Ehkä se vaan on mun juttu!

Yleensä maailman murheet unohtuu vammaistyössä, kun arjessa keskitytään olennaiseen ja juuri siihen hetkeen. Monet tuntuvat ajattelevan, että työ kehitysvammaisten ihmisten kanssa on jotenkin raskasta ja vaikeaa, mutta itse koen sen antoisana, mukavana ja jopa virkistävänä juuri edellä mainituista syistä. Vammaiset ihmiset ovat usein aitoja ja palaute tulee heti ja kiertelemättä.

Tässä työssä voi olla aidosti avuksi

Perhelomituksessa tärkeää on myös se, kun näkee miten oma työ todella auttaa perheitä. Vanhemmat tai läheiset voivat jättää hyvillä mielin lapset ja kodin perhelomittajan hoidettavaksi ja tehdä omia asioitaan.

Aluksi en tuntenut muita perhelomittajia, mutta nyt olen tutustunut muutamiin työvuorojen vaihdoissa ja koulutuksissa. Työ on itsenäistä ja melkein aina yksin tehtävää, joten keskusteluyhteys muihin lomittajiin on tärkeää olla olemassa. Minulla on vakituiset perheet, joissa enimmäkseen käyn. Uusia perheitä tulee enää harvemmin. Tämä tietysti helpottaa molemmin puolin työtä, kun tunnetaan jo valmiiksi ja voidaan melkein jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.

Keikkatyö sopii perhearkeen

Tällä hetkellä elämäntilanteeseeni sopii juuri tällainen keikkatyö. Teen töitä enimmäkseen viikonloppuisin. Omat lapset ovat vielä alakouluikäisiä ja pystyn olemaan arkipäivinä kotona kun he tulevat koulusta. Tulevaisuudessa toivoisin olevani vakituisessa työsuhteessa perhelomittajana. Työ on sellaista, josta tykkään ja jonka arvomaailman takana voin seistä. Kehitysvammaisten Palvelusäätiölläon muitakin kiinnostavia palveluita ja hankkeita, joita tulevaisuudessa olisin mielelläni mukana toteuttamassa.


Kirjoittaja Riikku Ronkainen työskentelee Kehitysvammaisten Palvelusäätiön perhelomituksessa keikkatyössä.


Lue myös muiden KVPS-konsernilaisten blogeja:

Riikka Matinaho: Urapolkuni KVPS-konsernissa

Kaarina Majava: Työpäivä on hyvä päättää kiitokseen

Tomi Sillanpää: KVPS uuden työntekijän silmin

Anne Alhava: Paluumuuttajan polku

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme:

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön avoimet työpaikat

KVPS Tukena Oy:n avoimet työpaikat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.