Siirry sisältöön

Paluumuuttajan polku

Joskus lähtö kauemmas kotipesästä avaa silmät paluun tärkeydestä. Anne Alhava kertoo työurastaan ja siitä miksi nykyinen työ KVPS-konsernissa on erityisen merkityksellistä.

Aloitin työt ensimmäisen kerran KVPS-konsernissa syksyllä 2004. Olin silloin lähihoitajaopintojen harjoittelussa Harjavallan Hopeanuolessa. Työharjoittelu oli erittäin mieleinen. Pääsin asiakastyön lisäksi kehittämään päivätoimintaa ja ideoimaan toimintaa yhdessä vastaavan ohjaajan Jonnan kanssa. Aloin myös tehdä tuntitöitä opiskelujeni ohessa.

Valmistuttuani vuonna 2005 lähihoitajaksi jäin Hopeanuoleen kesätöihin. Kesätöiden jälkeen pääsin luomaan uutta toimintaa henkilökohtaisen avun parissa. Tätä mieluisaa työtä teinkin seuraavaan kevääseen, jolloin rakkaus vei minut toiselle paikkakunnalle ja jouduin lopettamaan työni Hopeanuolessa. Sain kuitenkin mahdollisuuden siirtyä samaan työhön Tukena Lounatuuleen Hyvinkäälle, jossa työskentelin muutaman vuoden.

Välillä muualle töihin

Välillä siirryin hetkeksi toiselle työnantajalle, mutta palasin jälleen tuntityöhön Helsingissä sijaitsevaan Tukena Citytulppaaniin kesällä 2009. Elokuussa samana vuonna otin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vastaan ja aika pian aloin kehittää pääkaupunkiseudulle henkilökohtaisen avun palveluja. Työhöni yhdistyivät myös tukiasumisen palvelut Citytulppaanissa.

Opiskelin niinä vuosina työn ohessa sosionomiksi ja pääsin edellä mainittujen palvelujen esimieheksi 2016. Keväällä 2019 hakeuduin mielenkiinnosta jälleen toisen työnantajan tehtäviin.

Tarvittiin vain oikea paikka ja oikea hetki.

Anne Alhava

Paluumuutto Tukenaan

Melko pian siirtymäni jälkeen mieleeni nousi kuitenkin ajatus paluusta KVPS Tukenan palvelukseen. Tarvittiin vain oikea paikka ja oikea hetki. Se tuli minulle vastaan tammikuussa 2021, kun siirryin melko uuden asumisyksikön Tukena Aurinkolinnan johtajan tehtäviin Espooseen.

Päällimmäinen syy paluuseeni on se, että saan tehdä työtä ihmisenä ihmiselle ja koen, että työlläni on merkitys.

Anne Alhava

Tukenasta on vuosien mittaan tullut minulle ”kotipesä”, jossa arvoni kohtaavat yrityksen arvojen kanssa. Saan tehdä merkityksellistä työtä ja työtäni arvostetaan. Merkityksetöntä ei ole myöskään se, että olen saanut tukea kaikkina näinä vuosina monilta ihmisiltä KVPS-konsernissa. Kun tekee pitkäjänteistä yhteistyötä samojen ihmisten kanssa, voi luottaa siihen, että tulee ymmärretyksi ja saa työhönsä tarvitsemansa tuen.

Päällimmäinen syy paluuseeni on se, että saan tehdä työtä ihmisenä ihmiselle ja koen, että työlläni on merkitys. Kaiken työmme perustana on aito ihmisen kunnioitus. Sen varaan on hyvä rakentaa kaikille arvokasta ja hyvää elämää, jossa minä tukenalaisena ja KVPS-konsernilaisena haluan olla osallisena.


Kirjoittaja Anne Alhava toimii palveluyksikön johtajana Tukena Aurinkolinnassa Espoossa.


Lue myös muiden KVPS-konsernilaisten blogeja:

Riikka Matinaho: Urapolkuni KVPS-konsernissa

Kaarina Majava: Työpäivä on hyvä päättää kiitokseen

Tomi Sillanpää: KVPS uuden työntekijän silmin

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi