Siirry sisältöön

Uuden äärellä – hankesuunnittelijan kokemuksia

Nina Rautiainen

Aloitin työni Mie tahon täyttä elämää! -hankkeen suunnittelijana alkuvuodesta. Kokemukset ensimmäisiltä kuukausilta ovat olleet positiivisia sekä työyhteisössämme että asiakkaiden kanssa.

Olen viime vuosina pyörinyt työssäni digiasioiden ympärillä ja niin tämäkin työpaikka Mie tahon täyttä elämää! -hankkeen suunnittelijana sattui silmiini Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Instagram-tililtä.

Työhaastattelussa huomasin puhuvani pohjoiskarjalaiseen tapaan paljon ja intohimolla. Jälkeenpäin mietin, että tulikohan oltua liikaa äänessä. Toisaalta oli tunne, että olin oma itseni. Ehkä puheesta kuvastui into tehdä vammaistyötä, edistää hyvää elämää ja osallisuutta.

Sanoinkin Tampereelta lähtiessäni, että tämä oli ehdottomasti paras saamani perehdytys.

Nina Rautiainen

Uutena työntekijänä kaikki on aina uutta ja ihmeellistä. Erityisesti nyt kun matka suuntasi uuteen organisaatioon Tampereelle toiselle puolelle Suomea. Alku jännitti, mutta olin luottavaisin mielin. Työparini Tomi Sillanpää tutustutti minut uusiin työkavereihin sekä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimintaan.

Sanoinkin Tampereelta lähtiessäni, että tämä oli ehdottomasti paras saamani perehdytys. Nyt varmaan kiinnostaa, että miksi?

Yhteiset lounashetket ja kahvitauot auttoivat tutustumaan

Minulle oli varattu kolmen päivän ajalle aikaa järjestelmien opetteluun sekä laitteiden käyttökuntoon laittamiseen. Sain jo etukäteen materiaalia, joita voisin tutkia junamatkalla perehtyäkseni hankkeeseen.

Työhön ja hankkeeseen oli helppo tarttua kiinni, kun Tomi oli tehnyt valmistelevaa työtä ja vankka tausta hankekiemuroista oli hallussa.

Tampereella uudet työkaverit olivat varanneet aikaa yhteisiin lounastaukoihin. En olekaan ihan hetkeen istunut kahvitauolla työporukan kesken…ja olipa siellä mukava tunnelma. Saitte kyllä minut tuntemaan, että olin osa ”meitä”.

Ikääntyminen kevään teemana

Tänä keväänä pohdimme ikääntymistä ja sitä, miten voimme tukea ikääntyvän tukea tarvitsevan ihmisen työ- ja toimintakykyä.

Alkukeväästä pääsimme aloittamaan ensimmäiset työpajat Siun soten toimintakeskuksilla Ilomantsissa, Outokummussa ja Kontiolahdella. Ensimmäisen työpajan teemana oli ikääntyminen. Pohdittiin mitä ikääntyminen tarkoittaa ja mistä sen huomaa, että ihminen ikääntyy. Kukaan meistä työpajojen osallistujista ei tuntenut olevansa vielä vanha eikä edes kovin ikääntynyt.

Seuraavissa työpajoissa pohdimme muistiasioita, kommunikaation ja ravitsemuksen merkitystä sekä liikunnan ja unen tärkeyttä.

Tuntuu hyvältä olla osana luomassa hyvää elämää. Miekin tahon täyttä elämää!


Kirjoittaja Nina Rautiainen työskentelee suunnittelijana Mie tahon täyttä elämää! -hankkeessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi