Siirry sisältöön

KVPS-kodit tekevät todeksi unelmia hyvästä elämästä ja asumisesta

Olemme asumisen edelläkävijä. KVPS-kotimme ovat mahdollistaneet osallisuutta ja itsenäistä, hyvää elämää jo 30 vuotta. Tarjoamme oman kodin 1200 asukkaalle, kiinteistötoimen johtaja Aarne Rajalahti kertoo blogissaan.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö syntyi toteuttamaan perheiden unelmia. Omaisten oma järjestö, Kehitysvammaisten Tukiliitto, perusti vuonna 1992 säätiön kehittämään asumista.

Tavoitteena oli luoda malleja hyvistä ratkaisuista ja näyttää käytännössä, millaisia ovat kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä toivomat asunnot ja palvelut. Pienet palvelukodit ja itsenäinen asuminen omassa kodissa olivat tuolloin vasta haaveita. Keskeinen tavoitteemme on edelleen luoda yksilöllisiä, laadukkaita asumismahdollisuuksia lähiyhteisöihin.

Työtämme on alusta asti ohjannut ajatus, että tukea tarvitsevan ihmisen hyvän elämän rakentamiseen on otettava mukaan hänelle tärkeät ihmiset. Läheisten ja ammattilaisten yhteistyö ja avoin vuorovaikutus ovat avain hyvään arkeen ja asumiseen. Yhteistyömme läheisten kanssa alkaa jo asuntoja hankittaessa ja uusia KVPS-koteja perustettaessa.

Olemme asumisen edelläkävijä

Olemme olleet yksi edelläkävijöistä kehitysvammaisten ihmisten itsenäisen elämän mahdollistajana. Meillä on vankka kolmen vuosikymmenen kokemus erityisryhmien asumisratkaisuista. Vastaamme edelleen asumisen ajankohtaisiin haasteisiin ja kehitämme uusia asumisen ratkaisuja alueellisten tarpeiden pohjalta.

Meillä on tällä hetkellä eri puolilla Suomea 38 ryhmämuotoista KVPS-kotia, joissa apua ja tukea on saatavilla ympäri vuorokauden. Kaikki kotimme ovat saaneet alkunsa joko paikallisten aktiivisten läheisten aloitteesta tai kunnan tarpeesta.

Ympärivuorokautisen palveluasumisen lisäksi olemme olleet aktiivisia itsenäisen asumisen kehittämisessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n viimeisimmän tilastotiedon mukaan Suomessa noin 2000 kehitysvammaista ihmistä asuu tuetusti omassa asunnossaan. Asutamme noin neljänneksen kaikista tuetusti asuvista kehitysvammaisista ihmisistä. Tätä työtä jatkamme edelleen hankkimalla uusia tukiasuntoja yhteistyössä muuttajien ja heidän läheistensä kanssa.

Yhteistyötä ja tyytyväisiä asukkaita

Olemme voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen toimija. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tukee tukiasuntojemme hankintaa ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ryhmämuotoisten KVPS-kotiemme rakentamista. Vuosien varrella kertyneen osaamisemme lisäksi kotiemme laadun takaavat pitkäaikaiset kumppanuutemme esteettömien, turvallisten ja viihtyisien kotien suunnittelussa.

Kuntien ja muiden yhteistyötahojemme mukaan olemme asiantunteva, yhteistyökykyinen ja luotettava kumppani. Palautekyselyiden mukaan myös asukastyytyväisyytemme on korkealla tasolla.

Tänä päivänä tarjoamme oman KVPS-kodin jo 1200 asukkaalle. Heidän asumisensa ja elämisensä laadun teemme todeksi arjen kohtaamisissa. Avainasemassa on KVPS-kodeissa työskentelevä yhteisiin arvoihimme vankasti sitoutunut, sydämellään työtä tekevä henkilöstö.

Useimmissa KVPS-kodeissa KVPS Tukena Oy tuottaa Hyvä elämä -palvelut®.


Kirjoittaja Aarne Rajalahti on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön varatoimitusjohtaja ja kiinteistötoimen johtaja.

Aarne Rajalahti

varatoimitusjohtaja
kiinteistötoimen johtaja
puh. 040 5174 447
Tampere

Valokuva KVPS-koti Kotaniitystä Jokioisista (kuva: Sirpa Ryyppö)

Yksi kommentti artikkeliin “KVPS-kodit tekevät todeksi unelmia hyvästä elämästä ja asumisesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.