Siirry sisältöön

Taitoa tulevaan -verkkovalmennus toi vanhemmille oivalluksia ja uskallusta

Kevään Taitoa tulevaan -verkkovalmennus auttoi vanhempia olemaan nuoren tukena itsenäistymisessä. Valmennus antoi heille myös uskallusta toteuttaa omia unelmia. Uusi valmennus alkaa tammikuussa. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Nuoren itsenäistyminen ja aikuistuminen on iso elämänmuutos niin nuorelle itselle kuin läheisille.

Miten voisin läheisenä antaa nuorelle tilaa kasvaa ja kehittyä? Miten luottaa siihen, että nuori pärjää ja voi saada tukea myös muilta ihmisiltä? Mitä omalle tunteiden vuoristoradalle voi tehdä?

Näiden kysymysten ja pohdintojen äärelle me pysähdymme Taitoa tulevaan -verkkovalmennuksessa. Valmennus kestää kuusi viikkoa, ja sen voi suorittaa kotisohvalta käsin.

Kerran viikossa pysähdymme Teams-verkkotapaamisella keskustelemaan yhdessä eri teemoista. Jokainen voi omaan tahtiin tutustua materiaaleihin ja jakaa ajatuksia toisten vanhempien kanssa. Palvelusäätiön elämänmuutostoiminnan väki luotsaa valmennusta.

Kevään valmennus antoi vanhemmille rohkeutta toteuttaa omia haaveita

Kokonnuimme viime kevään valmennukseen osallistujien kanssa vaihtamaan kuulumisia, kun valmennuksen päättymisestä oli kulunut vähän vaille puoli vuotta.

Aivan uskomatonta, mitä kaikkea perheiden elämässä olikaan tapahtunut! Oli huikeaa kuulla, että valmennus oli antanut tilaa omille ajatuksille ja tuonut rohkeutta lähteä tekemään muutoksia myös vanhemman omassa elämässä.

Satu Koivurinne

Taitoa tulevaan -valmennukseen osallistuneet vanhemmat kertoivat kurssin auttaneen heitä ymmärtämään, että päästettävä irti ja annettava nuorelle tilaa ja mahdollisuus kasvuun ja itsenäistymiseen.

Miten ihanaa on olla ja ajatella myös itseä välillä!

On ollut huikeaa huomata nuoren kasvu, sitä tapahtui kun osasin antaa siihen mahdollisuuden.

Minun täytyi vanhempana päästä irti jatkuvasta suorittamisesta.

Kurssin tähtihetkeni ja suuri oivallus oli kyllä se, että onnistuin tekemään tietoisen irtipäästämisen.

Ihanaa, kun sain kulkea tämän tien teidän kanssa, kurssin valmentajat ja vertaiset!

Olen saanut uskoa & luottamusta tulevaisuuteen.

Taitoa tulevaan -verkkokurssille osallistuneet vanhemmat

Eräs valmennukseen osallistunut äiti kertoi, että hän uskalsi tehdä tietoisen irtipäästämisen. Curling-äidin ja kaikesta huolehtijan rooli oli vaihtunut opintoihin ja oman elämän suunnan muuttamiseen. Ja mikä huikeinta, kun antaa mahdollisuuden, niin erilaisia vaihtoehtoja löytyy!

Lähde mukaan Taitoa tulevaan -verkkovalmennukseen!

Ovatko itsenäistymisen asiat ja tulevaisuuden suunnittelu teidän perheessä ajankohtaisia asioita? Onko mielessäsi pohdintoja ja ajatuksia, joihin haluaisit lähteä etsimään ratkaisuja?


Kirjoittaja Satu Koivurinne työskentelee Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä Aikuisuuden kynnyksellä -toiminnan projektipäällikkönä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi