Siirry sisältöön

Muuttuva äitiys

Äitienpäivää juhlitaan sunnuntaina. Jenni Kerppolalle se tuo mieleen Elina Salmisen runon ”Vain vähän aikaa sinä olet minun”. Se kertoo äidin rakkaudesta lapseensa. Mutta myös luopumisesta. Muutoksesta, jossa vanhemmuus jatkuvasti elää.

Vietän tänä vuonna seitsemättätoista äitienpäivää. Kolmen teinin äitinä, yhden vanhemman perheessä on asunut lähes jatkuva riittämättömyyden tunne. Äitiys on monella tapaa ollut uuvuttavaa, mutta myös antoisaa ja kasvattavaa. Tapaani olla vanhempi on kuvannut ajatus läsnäolosta, rakkaudesta, rajoista ja oikeudenmukaisuudesta.

Kodissamme on ollut säännöt ja aikuisena tehtäväni on ollut luoda turvaa ja pitää lasten puolia. Olen aina halunnut luottaa lapsiin ja heidän vahvuuksiinsa. Kun lapset olivat pieniä, olin vanhempana jopa tiukka. Jokainen lapseni muistaa edelleen lauseen ”te seuraatte minua, enkä minä teitä”, joka edelsi, joka ainoaa kauppareissua. Kolmen alle kouluikäisen perheessä arki täyttyi perushoidosta, lasten keskinäisistä riidoista, esikoisen silmittömistä raivareista, psykologeista ja erilaisista terapioista, ruuan laitosta, pyykkäämisestä, läksyistä, harrastuksista, kavereista ja jatkuvasta siivoamisesta.

Tapaani olla vanhempi on kuvannut ajatus läsnäolosta, rakkaudesta, rajoista ja oikeudenmukaisuudesta.

Jenni Kerppola

Äitiys ei katoa

Nyt teinit elää ”omaa elämäänsä” ja omaan äitiyteen on hiipinyt haikea ajatus irti päästämisestä ja arjen helppoudesta. Vaikka teinit edelleen tarvitsevat sääntöjä, ruuan laittajaa, pyykkääjää ja kuskia, on elämä jo monella tapaa helppoa. Aika-ajoin havahdun hiljaiseen iltaan kotisohvalla kirjan kanssa.

Toisinaan talomme on täynnä ääntä ja isoja kenkiä. Keittiössämme kokkaa lähes kaksimetrisiä miehenalkuja tai pihanurmi on täynnä tyttöjen skoottereita. Joskus saan kaikki teinit yhteiseen peli- tai leffailtaan, ruuanlaittoon tai leivontaan, jopa viikonlopuksi mökille. Niissä hetkissä asuu haikeus. Tieto siitä, että näin on enää vain hetken – vaikka äitiys ei mihinkään katoakaan.

Ihanaa äitienpäivää !❤

Vain vähän aikaa sinä olet minun

Vain vähän aikaa sinä olet minun
vain nämä katoavat päivät
nämä muutamat sateiset syksyt
ja valoisat keväät
me kuljemme käsikkäin
ja sinä ja minä olemme me

ja minä ohjaan sinua aamusta iltaan
esittelen elämän ihmeitä
minä osoitan kaikkea oppimaani
sanon mitä saa ja mitä ei kannata
mikä satuttaa ja mikä korjaa
ja minä kehun ja kannustan sinua
löytämään oman tapasi olla

ja sitten minä päästän kokonaan irti
annan sileän kätesi livahtaa kädestäni
ja omani jäädä yksin
minä sallin sinun jalkasi juosta
ja kuljettaa maailman laidoille
ja ehkä vähän niiden reunojenkin yli

ja vaikka en ollenkaan tiedä
kuinka sinun siellä käy
minä huiskutan hymyillen
ja ääni sortuen kuiskaan että
– seikkaile tyttö seikkaile!
ja tule takaisin silloin kun haluat
tule vain silloin kun haluat

sillä enää vähän aikaa sinä olet minun
mutta ihan jo pian
olet kokonaan sinun

-Elina Salminen


Kirjoittaja Jenni Kerppola työskentelee suunnittelijana Yksi yhteinen lapsuus -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tukea lasten ja perheiden osallisuutta omassa lähiyhteisössään.

Kuva: Jenni Kerppolan kotialbumi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *