Siirry sisältöön

Jokaisella on oikeus kokea oman polun löytämisen ilo

Oikeanlaisella tuella voidaan taata pitkäaikainen työllistyminen vahvassakin tuen tarpeessa olevalle ihmiselle. Nyt on aika ottaa konkreettisia edistysaskelia kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen edistämiseksi, kirjoittaa Kirsi Konola.

Tammikuun lopussa YLE toteutti koskettavalla tavalla Pave Maijasen elämää ja uraa käsitelleen muisteluillan. Ilta päättyi Maijasen sanoihin, jotka jäivät soimaan mielessäni:
”Suurimpia onnellisuuden hetkiä koen silloin, kun saan jonkun työn valmiiksi, oli se sitten laulu tai puuliiteri. Hyvä elämä on sellainen, jossa on koko ajan ajatus, tahto ja tunne mukana. Valmiiksi saamiseen tarvitaan nämä kaikki.”

Ihmiselle on valtavan tärkeää, että voi kokea onnistumisen tunnetta ja merkityksellisyyttä. On suuri ilo löytää elämässä osa-alueita, joihin haluaa paneutua ja joissa haluaa kehittyä. Hyvin monelle näitä ajatusta, tahtoa ja tunnetta puhuttelevia kokemuksia tarjoaa työelämä.

Kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevilla ihmisillä on ollut hyvin rajatut mahdollisuudet osallistua työelämään. Samalla heiltä on osittain viety mahdollisuus kokemuksiin, jotka monella meistä liittyvät hyvään elämään; ponnisteluun ja valmiiksi saamisen iloon.

Työelämä kaukaisena haaveena

YK:n vammaisten oikeuksia koskevassa yleissopimuksen artiklassa 27 todetaan, että vammaisilla henkilöillä on oikeus tehdä työtä yhdenverstaisesti muiden kanssa. Tämän toteutumiseen sopijaosapuolten (myös Suomen valtio) on tehtävä aktiivisia toimenpiteitä.

Kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen edistämiseksi on toteutettu vuoien varrella lukematon määrä projekteja ja hankkeita, mutta rakenteelliset keinot ovat puuttuneet. Edistysaskeleet ovat jääneet ottamatta.

Suomessa tällä hetkellä vain noin 500 kehitysvammaista henkilöä on palkkatyössä. Määrä on onneksi kasvamaan päin.

Työllistyminen turvataan oikeanlaisella tuella

9.2.2021 julkaistiin TEM:N selvitys osatyökykyisten Suomen mallista. Suhtaudumme tähän toiveikkaasti, sillä se ottaa kantaa juuri vaikeimmassa asemassa olevien osatyökykyisten henkilöiden työllistämistoimiin.

Tällä hetkellä vastuuta palkkatyöhön tähtäävästä työhönvalmennuksesta ei kanna mikään yksittäinen taho, ja sen toteutuminen on kirjavaa. Selvityksen tarjoama malli toisi tähän muutosta.
On panostettava tukea tarvitsevaa henkilöä lähellä olevaan ohjaukseen ja vahvaan tukeen.

Tukea on tarjottava niin työllistyvälle kuin työnantajille myös työllistymisen jälkeen. Näin voidaan turvata vahvassakin tuen tarpeessa olevan henkilön pitkäaikainen työllistyminen. Tärkeää on nähdä voimavarat ja resurssit jokaisessa ihmisessä. Jokaisella on oikeus kokea se ilo, minkä oman polun löytäminen tuo.

Työ on nähtävä laajasti mahdollisuutena hyvin monenlaisille apua tarvitseville ihmisille. Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä ja KVPS Tukenassa on niiden perustamisesta asti nähty, miten merkityksellinen asia aktiivinen, omia toiveita vastaava työ tai päiväaikainen toiminta ovat.

KVPS-konserni työllisyyttä edistämässä

Tällä hetkellä olemme innoissamme meille reilu vuosi sitten siirtyneen Epilän toimintakeskuksen uusista tiloista ja nimestä. Tukena Weturin muutto sujui hyvin ja uudet tilat löytyvät Tullin alueelta Tampereen keskustasta.

Tukena Sinikello ja Tukena Weturi muodostavat nyt vahvan kokonaisuuden, jolla voidaan olla mahdollistamassa osallisuutta Pirkanmaan alueella.

Kehittämishankkeista uutta virtaa

Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä meillä on tällä hetkellä meneillään monia työllistymistä edistäviä hankkeita:

  • KOP-hankkeessa (Kehitysvammaiset Osatyökykyiset Palkkatyöhön) pyrimme yhdistämään työtä ja tekijöitä työhönvalmennuksen avulla.
  • Pirkanmaan Palkkaamo -hankkeessa perustamme Pirkanmaalle työhönvalmennuksen koordinaatiokeskuksen, joka kokoaa ja ylläpitää laajaa työllistymistä edistävien tahojen yhteistyöverkostoa. Verkostotyö mainitaan usein osatyökykyisten työllistymisen keskeiseksi menestystekijäksi. Toivomme, että voimme tämän hankkeen avulla, yhdessä kumppaneidemme kanssa, luoda kokonaan uudenlaista yhdessä tekemisen mallia Pirkanmaalle.
  • Poweria! -hankkeessa tuemme monikulttuuritaustaisia, lievän kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea tarvitsevia ihmisiä löytämään oman opiskelu- ja työelämäpolkunsa.

Yhteisöt rakentuvat siitä, että niiden jäsenet haluavat tehdä itselleen ja yhteisölleen tärkeitä asioita. Uskomme, että näiden toimintojen avulla voimme olla rakentamassa näitä mahdollisuuksia jokaiselle.

Samalla on muistettava, että keskeistä ovat rakenteelliset uudistukset ja ajatus jokaisen ihmisen arvosta. Tämän edistäminen vaatii Pave Maijasta mukaillen ajatusta, tahtoa ja tunnetta hyvin monelta alalla työskentelevältä.

Olen varma, että tahtoa löytyy. Tällä kertaa otamme viimein isoja ja konkreettisia edistysaskelia kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen edistämiseksi.


Kirjoittaja Kirsi Konola on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimitusjohtaja. Hän toimii myös KVPS Tukena Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Yksi kommentti artikkeliin “Jokaisella on oikeus kokea oman polun löytämisen ilo

  • Moikka

    Kyllä on hyvää tekstiä ja on myös minun kuntavaali teemassani Tku mainittu ja tuon esiin
    Saas nähdä mitä hallitus / kyseinen Ministeri saavat aikaan uudella kokeilullaan
    Mutta hyvä kun ovat ottaneet valtion ohjelmaan samoin uusi kuntakokeilu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi