Siirry sisältöön

Voimme hyvin silloin kun saamme olla avuksi toisillemme

Kirsi Konola

Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä ja KVPS Tukena Oy:ssä seurataan jatkuvasti henkilöstön työhyvinvointia. Meillä yhteisöllisyyden vahvistaminen nähdään yhtenä tärkeimpänä keinona työhyvinvoinnin lisäämiseksi.

Professori Frank Martela on kehittänyt yhden lauseen vastauksen elämän tarkoitusta kyseleville. Sen mukaan tie merkitykselliseen elämään on tehdä itsestään merkityksellinen muille ihmisille. Martelan mukaan meille ihmisille luo kestävää tyytyväisyyttä se, että saamme auttaa toisia. Se, että koemme tekemällämme työllä olevan merkitystä muille.

Tämä on varmasti työelämästä tuttua meille kaikille. Miten paljon iloa tuokaan se, että voimme olla hyödyksi muille ja kokea, että tekemällämme työllä on muille merkitystä. Haluamme olla merkityksellisiä asiakkaillemme, heidän läheisilleen, työkavereillemme, esihenkilöillemme ja koko työyhteisöllemme.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä ja KVPS Tukena Oy:ssä mittaamme työhyvinvointia jatkuvasti.  On todella iso ilo todeta, että KVPS-konsernimme henkilöstön työvire on jälleen erinomainen ja se on vuoden 2022 aikana entisestään parantunut.

Kokemus oman työn merkityksellisyydestä luo vahvan pohjan hyvinvoivalle työyhteisölle

Erityisenä vahvuutenamme työhyvinvointikyselyn tulosten mukaan on kokemus siitä, että tekemällämme työllä on merkitystä. Martelankin näkemyksiin viitaten tämä kokemus luo varmasti kestävää pohjaa työyhteisömme ja henkilöstömme hyvinvoinnille.

Meille keskeinen näkökulma työhyvinvointiin on yhteisöllisyys. Näemme erittäin tärkeänä sen, että kaikki voivat tehdä työtään hyvinvoivassa työyhteisössä. Toimivan työyhteisön peruspilareita meillä ovat:

  • hyvä läheltä johtaminen
  • kirkas perustehtävä
  • luottamuksellinen vuorovaikutuskulttuuri sekä
  • toimivat rakenteet ja prosessit, jotka palvelevat onnistumista.

Näihin elementteihin panostamme työyhteisöjen ja yksilöiden koulutuksissa, kohtaamisissa sekä toimintaamme ohjaavien strategisten valintojen keinoin.  Olennainen näkökulma on, että etenkin asumisyksiköissä asukkaat ja työntekijät muodostavat yhteisön, johon kuuluvat monessa tapauksessa myös läheiset. Yhteisön jäsenten toimivat vuorovaikutussuhteet ja kunnioitus on edellytyksenä niin hyvälle työvireelle kuin erinomaiselle asiakaskokemuksellekin.

Osana Hyvä elämä -strategiaamme olemme laatineet myös henkilöstöstrategian. Sen keskiössä on ajatus, että haluamme varmistaa jokaisen työntekijämme mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin ja tuntea ylpeyttä sekä omasta työstään että yhteisöstään. Tämä ylpeys välittyy yhteisöihin arvostavana kohtaamisena ja jokaisen kunnioittamisena.


Kirjoittaja Kirsi Konola on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimitusjohtaja sekä KVPS Tukena Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Yksi kommentti artikkeliin “Voimme hyvin silloin kun saamme olla avuksi toisillemme

  • Juuri näin Kirsi
    Hyvää ystävänpäivää Sinulle ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi