Siirry sisältöön

Vammaisalalle osaajia myös tulevaisuudessa

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla (UVVA) -hankkeessa vaikutamme osaltamme siihen, että myös tulevaisuudessa meillä on riittävästi osaajia vammaisalalla. Hanke toteutetaan vuosina 2023-2026.

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla -hankkeen päämääränä on vahvistaa vammaisalan vetovoimaa tietoisuutta lisäämällä ja ennakkoluuloja vähentämällä erityisesti nuorten ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden parissa.

Tavoitteenamme on, että meillä on osaajia vammaisalalla myös tulevaisuudessa.

Hankkeessa tuetaan vammaistyön yhteisöjä uudistumaan ja vastaamaan moninaistuvan työelämän tarpeisiin. Omien vahvuuksien löytäminen ja hyödyntäminen lisää merkityksellisyyden kokemusta ja työhyvinvointia.

Kehittämishanke toteutetaan yhteistyönä

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla (UVVA) hanketta koordinoi vuosina 2023-2026 DIAK (Diakonia-ammatikorkeakoulu). Kumppaneitamme ovat myös Diakonissalaitos, STEP koulutus sekä Suomen Diakoniaopisto.

Hanke toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella. Hanke kuuluu ESR:n Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaan. 

Lisätietoja antaa

Taija Halme

koulutuspäällikkö
puh. 044 202 2261
Tampere

Essi Vertanen

suunnittelija
puh. 040 621 0582

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi