Siirry sisältöön

Työväenmuseo Werstas – vierailu Vammaiskorttikohteessa

Paikka auki -tiimimme Auli, Anne-Riitta ja Miisa kävivät vierailulla Werstaalla, joka on yksi suomalaisista Vammaiskorttikohteista. Miisa koosti vierailusta blogin.

Työväenmuseo Werstas on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo Finlaysonin historiallisella tehdasalueella Tampereella. Tämän lisäksi Werstas on myös mielenkiintoinen Vammaiskorttikohde.

Työväenmuseo Werstas on avattu vuonna 1993 Tampereella. Työväen historia, entiset työympäristöt, asuinalueet, jaetut kokemukset ja niistä syntyvät työväenkulttuurit näkyvät Werstaan pysyvissä ja vaihtuvissa näyttelyissä, joihin pääsee maksutta.

Mielenkiintoisella museokierroksella

Pääsimme käymään opastetulla kierroksella Työväenmuseo Werstaalla yhdessä projektiassistenttimme Auli Leiniön, hänen avustajansa Miikka Jormakan sekä työvalmentajani Anne-Riitta Solan kanssa. Werstas oli itselleni entuudestaan tuttu, sillä olin käynyt siellä muutaman kerran aiemmin. Oli silti mielenkiintoista käydä uudelleen, sillä jokaisella vierailulla oppii jotain uutta.

Nähtävää ja kuultavaa riitti paljon. Tykkäsin erityisesti pienoismalleista, vanhasta kuplavolkkarista sekä hiiristä, jotka olivat myös päässeet mukaan näyttelyyn. Nukkuva hiiriperhe oli suloinen näky. Oli myös kiinnostavaa katsoa kolmiulotteisia kuvia sekä valtavaa höyrykonetta.

Oppaanamme toiminut museolehtori Hanna Yli-Hinkkala on työskennellyt Werstaalla 20 vuotta. Hänellä oli kattavasti tietoa työväen historiasta. Hannan työtehtäviin kuuluu esimerkiksi museon esittely koululaisryhmille ja muille ryhmille, lehdistötiedotteiden kirjoittaminen ja verkkosivujen päivittäminen.

Jokaisella vierailulla oppii jotain uutta.

Miisa Moisio

Tiesitkö, että Werstas on Vammaiskorttikohde?

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön yhteydessä toimiva Vammaiskorttitoimisto on kehittänyt EU:n Vammaiskorttia Suomessa jo vuodesta 2016.

Työväenmuseo Werstas on ollut Vammaiskorttikohde noin vuoden. Vammaiskorttikohteella tarkoitetaan kaikkia niitä kulttuuri-, liikunta- ja matkailukohteita ja palveluntarjoajia, jotka huomioivat vammaiset ihmiset omissa palveluissaan Vammaiskortin avulla.

Vammaiskorttikohteena Werstas edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa ja haluaa tehdä työtä sen puolesta. Työväenmuseo Werstas haluaa tarjota laadukkaan museoelämyksen kaikille yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Meidän tehtävä täällä Werstaalla on edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Haluamme tehdä työtä sen puolesta.

Hanna Yli-Hinkkala

Käy tutustumassa EU:n Vammaiskorttiin sekä Vammaiskorttikohteisiin.


Kirjoittaja Miisa Moisio työskentelee viestintäassistenttina Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.