Siirry sisältöön

Tässä työssä saa oppia jatkuvasti uutta

Heli Lehtinen työskentelee työ- ja päivätoimintayksikössämme Tukena Sinikellossa Tampereella. Osaamista on karttunut vuosien varrella erityisesti kommunikaatiota tukevista menetelmistä.

Olen ammatiltani lähihoitaja. Kehitysvamma-alalle päädyin puolivahingossa, kun en vielä tiennyt mitä elämältäni haluaisin. Nykyisen työpaikkani työ- ja päivätoimintayksikkö Tukena Sinikellon löydyttyä lähes heti valmistumiseni jälkeen en ole kuitenkaan halunnut lähteä enää opiskelijaksi tai muualle töihin. Tässä työssä parasta on se, että omasta toiminnasta saa välittömän ja rehellisen palautteen.

Ammattitaitoa rakennetaan uteliaisuudella

Omaa koulutuspohjaa olen saanut laajennettua täsmäkoulutuksilla työn ohessa. Se on pitänyt mielen virkeänä ja osaamisen ajan tasalla.

Erityisosaamista minulle on vuosien varrella kertynyt monenlaisista kommunikointia tukevista ja korvaavista menetelmistä, kuten AAC-kansion käytöstä, GoTalk-ohjelmasta, Talking Mats -menetelmästä, tukiviittomista sekä kuva- ja esinekommunikaatiosta.

Lisäksi olen saanut lääkehoidon koulutusta ja päässyt tutustumaan kinestetiikkaan. Meillä on myös aina voimassa oleva ensiapukoulutus. 

Olen saanut kehittää omaa osaamistani yhteistyössä eri yhteistyötahojen kanssa, kuten fysioterapeuttien ja Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toimintavälinevuokraamon kanssa.

Osaamistani pääsen hyödyntämään parhaiten ihan arjen työssä, jolloin se myös on kaikista palkitsevinta.

Työnantajan kannustus on tärkeää

Työnantajani KVPS Tukena Oy tukee meidän työntekijöiden osaamisen kehittämistä runsaalla koulutusvalikoimalla. Osa koulutuksista on verkkokoulutuksia ja osa perinteisempiä työpaikalla totutettavia koulutuksia.

Tukena mahdollistaa koulutuksiin osallistumisen työntekijöiden omien mielenkiinnon kohteiden ja tarpeiden mukaan. Pidemmätkin kurssikokonaisuudet ovat mahdollisia, kun ne vain huomioidaan työvuorosuunnittelussa.

Osaamistani pääsen hyödyntämään parhaiten ihan arjen työssä, jolloin se myös on kaikista palkitsevinta. Oman osaamisen jakaminen on aina mukavaa – varsinkin kun löytää ihan konkreettisia asioita – jotka helpottavat arkea sekä asiakkaan että ohjaajan näkökulmasta.

Osaaminen näkyviin

Valtakunnallista Osaaminen näkyviin -viikkoa vietetään 2.-8.10.2023. 

Osaaminen näkyviin -viikon tavoitteena on auttaa ihmisiä ja yhteisöjä huomaamaan osaamistaan, tekemään sitä näkyväksi ja nostaa aihetta julkiseen keskusteluun.


Kirjoittaja Heli Lehtinen työskentelee ohjaajana työ- ja päivätoimintayksikössämme Tukena Sinikellossa Tampereella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi