Siirry sisältöön

Tärkeää osaamista

Meillä jokaisella on paljon osaamista ja arvokkaita taitoja. Toimitilahuoltajamme Sami Naumanen ja viestintäassistenttimme Miisa Moisio pohtivat yhdessä näitä tärkeitä ominaisuuksia. Miisa koosti ajatukset blogiksi.

Keskustelimme yhdessä missä olemme hyviä, mitä osaamme ja mistä tykkäämme, niin töissä kuin myös vapaa-ajalla. Pohdimme myös mikä on tärkeää osaamista työpaikalla.

Mitä osaan ja mistä tykkään?

Sami kertoi, että kun hän oikein keskittyy niin häneltä onnistuu melkein mikä vain työtehtävä. Samille mieleisiä työtehtäviä ovat sellaiset, joilla voi tuottaa muille hyvää mieltä kuten kokouskahvitusten järjestäminen. Sami arvostaa itsessään vilpittömyyttä ja energisyyttä sekä tykkää jutella kaikkien kanssa.

Vapaa-ajalla Sami tykkää esimerkiksi ruoanlaitosta, kävelystä, jääkiekon seuraamisesta ja ulkomaiste elokuvien katselusta.

Kun oikein keskityn, minulta onnistuu melkein mikä vain työtehtävä.

Sami Naumanen

Myös minä mietin, missä olen hyvä ja mistä tykkään. Olen mielestäni hyvä editoimaan videoita sekä tekstittämään niitä. Näiden lisäksi osaan valokuvata ja käsitellä kuvia. Nämä kaikki ovat itselleni mieleisiä työtehtäviä. Myös blogien kirjoittaminen on mielenkiintoista, ja olen tehnyt sitä pitkään niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Olen myös kiinnostunut uusista asioista. Arvostan itsessäni järjestelmällisyyttä sekä huolellisuutta. Olen myös hyvä pitämään aikatauluista kiinni.

Vapaa-ajalla tykkään lukemisesta, kavereiden kanssa hengailusta sekä musiikin kuuntelusta. Käyn myös auttamassa mummiani esimerkiksi siivoamisessa.

Mikä on tärkeää osaamista työpaikalla?

Samin mielestä tärkeää osaamista työpaikalla on toisten kunnioitus, se että ollaan vilpittömiä ja voidaan puhua toisillemme suoraan ja rakentavasti.

Olen myös itse samaa mieltä siitä, että muiden kunnioitus on tärkeää osaamista työpaikalla. On tärkeää ottaa muut huomioon ja myös auttaa ja tsempata muita. Myös sinnikkyys on tärkeää, ja se on myös merkittävää, että tulee kaikkien kanssa toimeen.

On tärkeää ottaa muut huomioon ja myös auttaa ja tsempata muita.

Miisa Moisio

Kirjoittaja Miisa Moisio työskentelee viestintäassistenttina Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä.


Osallistumme 30.8.-12.9. #OsaaminenNäkyviin -teemaviikoille kertomalla KVPS-konsernin tavoista kannustaa työntekijöitä tuomaan esiin omaa erityisosaamistaan. Viikkoja ovat suunnitelleet yhteistyössä Sitran kanssa Kansalaisopistojen liitto KoL ja Opintokeskus Sivis. Osaaminen näkyviin -viikot:

  • Innostaa ja kannustaa kaikkia huomaamaan osaamistaan ja tekemään sitä näkyväksi
  • Herättää julkista keskustelua siitä, että kyky tunnistaa omaa osaamista on yksi osallisuuden, toimijuuden, hyvinvoinnin ja työllistymisen ehto
  • Kokoaa monia toimijoita yhteisen sanoman äärelle

Tutustu Osaaminen näkyviin -viikkojen ohjelmaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi