Siirry sisältöön

Takomo ammatillisen kasvun vahvistajana

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja Tukena Oy:n oma koulutusyksikkö KVPS Takomo tarjoaa työntekijöillemme moninaisia osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Sanna Kekki kertoo miten meillä kannustetaan oman osaamisen jakamiseen.

Takomo tulee sanoista taito, motivaatio ja koulutus. Osaaminen koostuu taidoista, kyvykkyyksistä, arvoista, asenteista, motivaatiosta ja yhteisestä toimintakulttuurista asiakkaidemme parhaaksi.

KVPS Takomo sai alkunsa viisi vuotta sitten. Halusimme luoda alustan jatkuvalle osaamisen kehittämiselle ja jakamiselle. Koska työntekijämme ovat hajallaan eri puolilla Suomea, päätimme kehittää verkkokoulutusmahdollisuuksia. Tämä osoittautui onnekkaaksi ratkaisuksi korona-ajan alkaessa.

Verkkokoulutusten myötä meillä on ollut mahdollisuus panostaa työntekijöidemme osaamisen kehittämiseen määrätietoisesti. Koulutuksiimme osallistuttiin vuonna 2020 yli tuhat kertaa. Jatkuva oppiminen ja vahva oppimiskyky onkin yksi työpaikkamme menestystekijöistä.

Yksilötason osaamisen kehittämisen lisäksi pidämme tärkeänä työyhteisöjen kehittämistä. Kaikki koulutuksemme rakentuvat henkilöstömme tarpeista lähtien ja mahdollistavat osaamisen jakamisen henkilöstömme kesken. Osaava ja arvojemme mukaisesti työskentelevä henkilöstö on tärkein voimavaramme asiakkaidemme hyvän elämän mahdollistajana.


Osaamisen jakaminen on yhteinen voimavaramme

Takomon keskeisenä lähtökohtana on osaamisen jakaminen työntekijältä toiselle. Meitä konsernilaisia on jo lähes 800, joten joukossamme on valtava määrä osaajia ja osaamista.

Koemme arjen työn kehitysvammaisten tai muun syyn vuoksi tukea tarvitsevien ihmisten hyvän elämän mahdollistajana erittäin merkitykselliseksi. Henkilöstömme on innostunutta kehittämään ja yhä enemmän myös jakamaan omaa osaamistaan.

Takomon tärkein tehtävä on rohkaista ja auttaa työntekijöitämme osaamisensa jakamisessa, koulutusten suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Takojaksi, eli oman osaamisensa jakajaksi ryhtyminen tarjoaa työntekijälle uusia haasteita ja ammatillista kasvua. Takojuus voi näin ollen parhaimmillaan vahvistaa työn voimavaroja ja työn imua yksilön näkökulmasta. Organisaation näkökulmasta osaamisen jakaminen mahdollistaa yhteistoimintaa ja yhteistä oppimista. Suurin osa Takomossa järjestettävästä koulutuksesta toteutuukin omien työntekijöidemme voimin.


Meillä voit tehdä työsi hyvin

Organisaation tärkeä tehtävä on auttaa työntekijää onnistumaan työssään. Meillä Takomo mahdollistaa yksilöllisiä ja yhteisöllisiä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. Korona-aikana huomasimme, että myös verkossa voi saada aikaan vuorovaikutteisia ja onnistuneita oppimiskokemuksia.

Odotamme kuitenkin jo kovasti, että pääsemme jälleen toteuttamaan koulutuksia myös kasvokkain eri puolilla Suomea. Tässä ajassa on tärkeä tarjota tukea myös työyhteisöille.

Tuleva strategiamme tuo mukanaan myönteistä potkua osaamisen kehittämiseen. Haluamme kaikin puolin huolehtia hyvästä työntekijäkokemuksesta. ”Meillä voit tehdä työsi hyvin” -kiteytys inspiroi meitä kehittämään yhä parempia oppimisen ja ammatillisen kasvun mahdollisuuksia kaikille työntekijöillemme.


Kirjoittaja osaamisjohtaja Sanna Kekki kehittää KVPS-konsernissa henkilöstömme osaamista ja työhyvinvointia.


Osallistumme 30.8.-12.9. #OsaaminenNäkyviin -teemaviikoille kertomalla KVPS-konsernin tavoista kannustaa työntekijöitä tuomaan esiin omaa erityisosaamistaan. Viikkoja ovat suunnitelleet yhteistyössä Sitran kanssa Kansalaisopistojen liitto KoL ja Opintokeskus Sivis. Osaaminen näkyviin -viikot:

  • Innostaa ja kannustaa kaikkia huomaamaan osaamistaan ja tekemään sitä näkyväksi
  • Herättää julkista keskustelua siitä, että kyky tunnistaa omaa osaamista on yksi osallisuuden, toimijuuden, hyvinvoinnin ja työllistymisen ehto
  • Kokoaa monia toimijoita yhteisen sanoman äärelle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.