Siirry sisältöön

Pertti suunnittelee muuttoa omaan kotiin

Elina Leinonen

– Nyt on tullut Pertin aika muuttaa omilleen. Ikäni alkaa olla sillä mallilla, että on aika laittaa Pertin asumisasiat kuntoon, 82-vuotias omaishoitaja Matti Väliahdet pohtii.

Matti ja Pertti Väliahdet ovat eläneet yhdessä Pertin syntymästä lähtien, viimeiset 27 vuotta isä ja poika ovat olleet kahdestaan.

Pertin varhaisvuosien ajan Matilla oli kotonaan kaksi hoidettavaa. Vaikea, vuosia kestänyt sairaus vei lopulta Toini-vaimon Matin rinnalta. Matti kertoo, että vaimon kuoleman jälkeen hänellä oli sydämessään outo, tyhjä tunne. Lääkäri totesi, että se oli vaimon jättämä kolo.

Suuresta surustaan huolimatta Matti pystyi tekemään elämässään tärkeän valinnan.

– Minulle oli selvää, että haluan hoitaa Pertin itse. Otin lopputilin omasta tahdostani, jätin työelämän ja jäin kotiin hoitamaan Perttiä. Sillä mielellä lähdin, että pojastani en luovu, Matti Väliahdet muistelee.

– Päivääkään en ole katunut päätöstäni.

Isän ja pojan yhteinen arki

– Hiljaista ja rauhallista eloa on arkemme ollut. Pertti ei puhu, mutta ymmärtää kyllä puheeni. Käytämme viittomia ja kehonkieltä, Matti kuvailee.

Pertti tarvitsee toimissaan paljon ohjausta ja tukea. Downin syndrooman lisäksi useat perussairaudet ja epilepsia tuovat arkeen omat haasteensa. Yksin poikaa ei voi jättää.

Kauppareissut, lumityöt ja monet kotiaskareet Matti ja Pertti tekevät mielellään yhdessä.

– Mieluisin yhteinen harrastuksemme ovat amerikkalaiset poliisisarjat, joissa poliisit ajavat rosvoja takaa. Niitä tykkäämme yhdessä katsoa netistä, Matti hymyilee.

Pertin omia kiinnostuksen kohteita ovat Muumit sekä erilaiset sääilmiöt, kuten revontulet ja tornadot. Hän soittaa mielellään myös kosketinsoitinta.

– Pertti on muuten rauhallinen, mutta välillä tulee semmoisia änkyröitä. Jokin aika sitten pahoitin änkyröinnistä mieleni. Pertti huomasi sen, tuli viereeni ja laittoi käden olkapäälleni. Se oli hänen tapansa pyytää anteeksi, Matti kertoo liikuttuneena.

Omaishoitajan työn lisäksi Matilla on riittänyt tarmoa vapaaehtoistyöhön monissa vammaisjärjestöissä.

– Ystävät, lapset ja lapsenlapset tuovat vaihtelua arkeen. Pitkät lenkit ja hiihtoretket auttavat jaksamaan. Eniten voimia olen kuitenkin aina saanut Pertin kautta, Matti miettii.

Edessä suuri elämänmuutos

Matti Väliahdet ja monet muut läheiset ovat toivoneet jo vuosia ympärivuorokautista apua ja tukea tarjoavaa kotia Rovaniemelle. Nyt perheiden unelmasta on tulossa totta. Uuden KVPS-koti Vennintähden rakennustyöt käynnistyivät syyskuussa, ja koti valmistuu vuoden kuluttua.

– Toivon, että Pertti pääsisi muuttamaan ja muutto tapahtuisi hallitusti ennen kuin itseltäni voimat loppuvat. Uusi koti tulee kävelymatkan päähän kodistamme, Matti Väliahdet iloitsee.

Matti on tyytyväinen itsenäistymistä tukevaan valmennukseen, joka aloitettiin koronakeväänä verkkotapaamisina. Hän kertoo, että osallistujat tutustuivat toisiinsa verkon välityksellä, ja Perttikin kävi kiinnostuneena kurkkimassa ruudulle.

– Jos Pertin muutosta tulee totta, luotan tulevan henkilökunnan ammattitaitoon. Odotan hyvää yhteistyötä ja avointa keskustelua. Arjessa tulee varmasti eteen myös haasteita, mutta uskon, että niistäkin yhdessä selvitään, Matti Väliahdet miettii.

Hyvä henkilökunta koostuu avoimista ja iloisista ihmisistä.
Pertti tykkää hymyistä ja naurusta.

Matti Väliahdet

Teksti: Elina Leinonen
Valokuva: Katri Lehtola