Siirry sisältöön

Muuttovalmennusta verkossa

Sosionomiksi valmistuva Lilja Nummelin päätyi tekemään opinnäytetyönsä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön verkossa toteutettavasta muuttovalmennuksesta.

Törmäsin ensimmäisen kerran muuttovalmennukseen ensimmäisenä opiskeluvuotenani, kun Kehitysvammaisten Palvelusäätiö esitteli toimintaansa oppilaitoksessani. En ollut aiemmin edes kuullut muuttovalmennuksesta. Mutta se jotenkin jo silloin kolahti ja jäi sielun sopukoihin hautumaan.

Kun sitten koitti aika alkaa miettiä opinnäytetyötä, nousi muuttovalmennus taas ajatuksiin.

Lilja Nummelin

Opinnäytetyöhön löytyi kiinnostava ja tärkeä aihe

Opiskeluideni aikana jotenkin aina kerta toisensa jälkeen ajauduin vammaistyön puolelle. Ensimmäisenä vuonna tein vapaasti valittavia opintoja Nääsville ry:n ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön järjestämässä Torstaikahvilassa. Se onkin yksin lämpimimmistä muistoistani opiskeluajalta.

Lisäksi tein koulun ohella töitä henkilökohtaisena avustajana ja asumisyksikön ohjaajana. Kun sitten koitti aika alkaa miettiä opinnäytetyötä, nousi muuttovalmennus taas ajatuksiin. Tiesin, että halusin tehdä työni aiheesta, joka minua oikeasti kiinnostaa ja jonka koen tärkeäksi.

Ennen työni aloittamista kävin tutustumassa yhteen muuttovalmennuksen tapaamiseen ja se oli ihana kokemus. Oli hienoa tavata paljon mahtavia ihmisiä sekä päästä näkemään työtä, joka helpottaa ihmisen elämää suuren ja välillä vaikeankin muutoksen edessä. Muuttovalmennus oli siis juuri sitä, minkä parissa halusin työni tehdä.

Muuttovalmennus etätoteutuksena

Korona-aika on tuonut etätapaamiset suurelle osalle osaksi arkea. Myös itselleni ja tästä muutoksesta en ole juurikaan ollut innoissani. Suureksi onnekseni pääsin hyödyntämään tätä tilannetta tärkeän asian hyväksi. Tutkimukseni aiheena oli tutkia, miten muuttovalmennus toimii etätoteutuksena. Olikin mielenkiintoista päästä tutkimaan etävalmennusta tarkemmin.

Valmennuksessa huomasin, kuinka kekseliäisyydellä ja ryhmän huomioimalla sisällöstä voi saada kaikkea muuta kuin puuduttavaa kököttämistä.

Lilja Nummelin

Etävalmennuksen edut ja haasteet

Korona-aika on muuttanut myös muuta elämää monelta osalta. Matkustaminen on vähentynyt ja osallistuminen moneen on mahdollista oman kodin turvasta. Etätoteutus mahdollistaakin osallistumisen uudella tavalla ja ehkä laajemmin. Etävalmennus ei kuitenkaan voi olla ainoa vaihtoehto. Keskustelu ei kulje etänä luonnollisesti ja tämä vaikeuttaa entisestään kuulluksi tulemista ja joukkoon kuulumisen tunnetta. Itse ajattelen ettemme voi helppouden ja halpuuden hinnalla uhrata heitä, joiden ääni on jo muutoinkin jäänyt vaimeaksi.

Verkossa toteutettavasta muuttovalmennuksesta ilmeni myös se, että myös etänä voi valmennuksien sisältö olla toiminnallinen. Itselleni tämä oli toiveikas huomio. Omassa etäkoulussa ruutua tuijottaen ja yrittäen keskittyä, en voi sanoa, että oppiminen olisi ollut parhaimmillaan. Valmennuksessa huomasin, kuinka kekseliäisyydellä ja ryhmän huomioiden sisällöstä voi saada kaikkea muuta, kuin puuduttavaa kököttämistä.

Muuttovalmennusta oli todella innostavaa olla mukana seuraamassa. Ohjaajien työtä katsoessa sitä toivoi, että ehkä minustakin tulee isona yhtä ihanan inhimillinen työssäni. Ehkä minun ja muuttovalmennuksen tiet vielä joskus kohtaavat, se olisi iloinen jälleennäkeminen.


Kirjoittaja Lilja Nummelin on pian Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuva sosionomiopiskelija.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi