Siirry sisältöön

”Lyhytaikaisen huolenpidon palvelut ovat meidän henkireikä!”

Hyvää valtakunnallista omaishoitajien viikkoa! Omaishoitajana toimivan Mari Virtasen arki on työntäyteistä. Väinö vaatii vanhemman ajan ja varuillaan olon ympärivuorokautisesti. Perhelomitus, ryhmälomitus ja teemaleirit antavat aikaa parisuhteelle ja sisaruksille.

Meidän perheen arki on tosi vilkasta ja työntäyteistä.
Väinö vie aina meistä toisen vanhemman ajan.

Mari ja Jesse Virtanen

Virtasten perheeseen kuuluu kolme ehtiväistä poikaa: 13-vuotias Vili, 8-vuotias Väinö ja 3-vuotias Mauno. Väinö, perheen erityinen, on iloinen, sosiaalinen ja aktiivinen toiminnasta nauttiva jekkuilija. Hänellä on harvinainen Perisylvian oireyhtymä, minkä vuoksi hän tarvitsee ympärivuorokautista huolenpitoa.

”Väinö tuli hyvin odotettuna lapsena meidän perheeseen. Lapsen hoito oli alusta lähtien ympärivuorokautista, ja ensimmäiset neljä vuotta kuluivat meiltä vanhemmilta melkein nukkumatta”, omaishoitajana toimiva äiti Mari Virtanen kertoo.

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat eivät toteutuneet, koska kotikunnalla ei ollut tarjota Väinölle sopivaa tilapäistä hoitopaikkaa. Henkilöstöllä ei ollut tarvittavaa erityisosaamista, eivätkä aikuisille ja vanhuksille suunnatut palvelut muutenkaan soveltuneet aktiiviselle, ikäistään seuraa ja yhteistä tekemistä kaipaavalle pienelle pojalle.

”Muutaman lyhyen, epäonnistuneen kokeilun jälkeen Väinö palasi kotiin niin peloissaan, että halusi seuraavan vuorokauden pitää koko ajan minua kädestä kiinni”, Mari muistelee.

Palveluita ei löytynyt omasta kunnasta, mutta sosiaalisesta mediasta niitä löytyi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön perhelomitus, ryhmälomitus ja teemaleirit tulivat perheelle tutuiksi Facebookin ja vanhempien keskusteluryhmien kautta.

Lyhytaikaisen huolenpidon palvelut ja huumori auttavat Virtasen perheen vauhdikkaassa arjessa. Kuvassa Vili, Jesse, Mauno, Mari ja Väinö (edessä).

Ryhmälomitus alkoi Liedossa

Viikonloppuisin lyhytaikaista huolenpitoa tarjoavat ryhmälomitukset alkoivat naapurikunta Liedossa, kun Väinö oli nelivuotias. Väinö oli alkuun mukana vain yhden yön kerrallaan, kunnes vanhemmat rohkaistuivat ja päättivät pikku hiljaa ”venyttää napanuoraa”.

Marin oli alkuun vaikea irrottautua oltuaan tiiviisti monta vuotta yhdessä lapsen kanssa. Väinö sen sijaan viihtyi ryhmälomituksessa alusta alkaen, joten äidinkin oli helpompi oppia vähitellen luottamaan ja rentoutumaan.

Ryhmälomitus oli ensimmäinen paikka, jossa Väinö tapasi vertaisiaan ja sai ihan oikeasti ystäviä.

Mari Virtanen

Erityiskiitoksen Virtasilta saavat ryhmälomituksen ihanat työntekijät ja heidän järjestämänsä monipuolinen toiminta. Väinö on nauttinut kaikesta yhteisestä tekemisestä, kuten retkistä, ulkoilusta, diskoista ja leivonnasta.

Väinö vietti vastikään ryhmälomituksessa 8-vuotissyntymäpäiviään, jotka olivat vanhempien mielestä hieno esimerkki siitä, kuinka lasten tarpeita ja toiveita kuunnellaan.

”Väinö toivoi viikonlopuksi diskoa ja lettuja, ja lettujen päälle paljon kermavaahtoa. Toiveet kuultiin ja toteutettiin,” Mari ja Jesse iloitsevat.

Ryhmälomitusviikonloppuina Virtasen perheen muut lapset saavat vanhemmilta laatuaikaa. Mari ja Jesse pitävät tärkeänä, että myös Väinön veljillä on oikeus vanhempien aikaan ja huomioon.

”Tehdään jotain kivaa yhdessä. Mennään vaikka Leo’s Leikkimaahan tai ostetaan herkkuja ja katsotaan leffoja. Ihan tavallista yhdessäoloa!”

Väinö esitteli perheensä kuvakommunikaattorillaan perhelomittaja Kaisa Suokas-Kainulaiselle.

Perhelomittaja tuli perheeseen

”Perhelomitus kuulosti ihan täydelliseltä!” Mari muistaa ajatelleensa, kun kuuli perhelomituksesta ensimmäisen kerran. ”Perhelomittaja hoitaisi erityislapsen lisäksi sisarukset ja tarvittaessa myös Bamsen, meidän kultaisen noutajan.”

Virtasen perheelle myönnettiin perhelomituspalvelua kolme vuorokautta kuukaudessa. Perhelomittaja tuli perheen kotiin, ja vanhemmat pääsivät kahden kesken vapaalle ja saivat hetken hengähtää. Mari ja Jesse kertovat, että heillä oli ollut jo pitkään haaveena päästä treffeille.

”Perhelomituksen ansiosta saimme syksyllä ensimmäisen viikon loman. Lähdimme kahdestaan 10-vuotishääpäivämme kunniaksi lemmenlomalle etelään. Loma tuli kyllä tarpeeseen!” Mari kertoo.

Parisuhteelle on ollut tärkeää, että on voinut välillä olla oikeasti muutakin kuin isä ja äiti. On saanut myös hetken omaa aikaa.

Mari ja Jesse Virtanen

Perhelomitusjaksot ovat olleet koko perheelle mieleisiä. Vanhempien lomaillessa lapset ovat viihtyneet perhelomittajan kanssa ulkoillen, pelaten ja leikkien.

Väinö teki ennätyksen kesäleirillä

Viime kesänä Väinö pääsi ensimmäisen kerran mukaan Kehitysvammaisten Palvelusäätiön teemaleirille Mustajärven leirikeskukseen.

”Kyllä meitä jännitti ihan hirmuisesti!” Väinö ei ollut vielä koskaan ollut kahta yötä pidempää poissa kotoa. Tosi hienosti meni, ja Väinö teki ennätyksen yöpymällä neljä yötä leirillä!” Mari kertoo. Muu perhe lomaili mökillä.

Väinö tuli iloisena ja virkeänä kotiin. Meille vanhemmille se kertoo, että hänen kanssaan on kommunikoitu, tehty ja touhuttu.

Mari Virtanen

Lue lisää lyhytaikaisen huolenpidon palveluista!

Teksti: Elina Leinonen Valokuvat: Pasi Leino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi