”Koskaan ei kysytty, kuinka voin tai haluaisinko jutella”

"Miksi kehitysvammaisten ja tukea tarvitsevien mielenterveyden haasteita ei nähdä? Myös lievästi kehitysvammaiset tarvitsevat tukea ja heidän kuuluisi sitä saada", kokemusasiantuntijamme Jari Nurmi pohtii blogissaan.

Minulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus. Lähinaapurustossa oli ei-vammaisia kavereita, joiden kanssa leikittiin ja pelattiin. Minut otettiin mukaan ja kuuluin kaveriporukkaan, vaikka tunsin itseni hieman erilaiseksi. Kaupungilla kävin lippis silmillä, ettei kukaan nimittelisi. Siellä koin itseni erilaiseksi. Niin kauan kuin asuin lapsuudenkodissa, kaikki oli hyvin ja turvallista.

Itsenäistymisen jälkeen asuin alkuun asumisyksiköissä ja myöhemmin kokeilin itsenäisempää tukiasumista ja perhehoitoa. Tunsin yksinäisyyttä, vaikka jokainenhan meistä haluaa välillä olla yksin. Minulla oli sellaista näkymätöntä masennusta, olin hiljainen ja vetäytyvä. Ajoittain minulle tuli impulsiivisia ja itsetuhoisia ajatuksia. Erilaisuuden tunteet voimistuivat.

Koskaan ei kysytty, kuinka voin tai haluaisinko jutella.

Ongelmista ei voinut puhua kellekään. Ohjaajat eivät ottaneet niitä vakavasti. He olivat kiireisiä, eikä heillä ollut aikaa keskustella. Tuli sellainen tunne, että minut tiputettiin sivummalle.

Keskustelu ja huolien purkaminen auttavat arjessa

Asun nyt Kokemäellä asumisyksikössä, johon olen todella tyytyväinen. Jokaiselle asukkaalle on varattu kerran viikossa tunti keskusteluun oman ohjaajan kanssa. Jutellaan, mitä kuuluu ja missä mennään.

Viime vuosina mielenterveyteni haasteet ovat helpottaneet. Puhuminen on auttanut todella paljon.

Elämään on tullut myös paljon sisältöä ja ajattelemisen aiheita. Kokemusasiantuntijaryhmän jäsenyys ja muut luottamustoimet ovat merkinneet tosi paljon mielen hyvinvoinnille ja itsetunnolle sekä tuoneet ystäviä ja ihmissuhteita. Luottamus muihin ihmisiin on lisääntynyt, kun minuun luotetaan.

Hyvät ja positiiviset kokemukset kantavat arjen keskellä.

Hyvää mieltä lisäävät musiikin kuunteleminen sekä unelmoiminen ja unelmien toteuttaminen. Viime vuonna toteutin ison unelmani New Yorkin matkasta. Edunvalvojani kanssa olemme sopineet säästämisestä niin, että voin toteuttaa jonkin ison unelman kerran kymmenessä vuodessa.

Haaveilen Tampereelle muuttamisesta, aktiivisen osallistumisen mahdollistavasta tukihenkilöstä ja työpaikasta jossain Tukenan asumisyksikössä. Ensin opiskelen Porissa puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkinnon ja valmistun vuoden päästä.

Myös kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat mielen hyvinvoinnin palveluita

En ole saanut koskaan mitään tukea tai palveluita mielen hyvinvointiin. Mielenterveyden haasteita ei nähty, sillä katsottiin, että ne kuuluvat kehitysvammaisuuteen. Minua pidettiin niin osaavana ja taitavana kaverina, etten tarvitse mitään tukea.

Vaikeina aikoina olisin tarvinnut tukihenkilön, joka kuuntelee, jonka kanssa voi kulkea yhdessä ja joka näkee sinut kokonaisena ihmisenä. Tukihenkilö olisi auttanut niin, etteivät ongelmat olisi pahentuneet. Tukihenkilön myöntämisperusteita pitäisi tarkentaa.

Erityistä tukea tarvitsevien nuorten ja aikuisten mielen haasteita ei nähdä. Kuitenkin myös lievästi kehitysvammaiset tarvitsevat tukea ja heidän kuuluisi sitä saada.

Kehitysvammaisten ihmisten mielenterveyden palveluissa olisi paljon parantamisen varaa. Kiireen ja ajan puutteen piikkiin menee, että mielen hyvinvoinnista ei pidetä riittävästi huolta. Tarvittaisiin keskusteluaikaa toisen ihmisen kanssa. Auttaa ja helpottaa, kun saa purkaa pahoja ajatuksia ja huolia.

Psykologin, ohjaajan ja asiakkaan yhteistyö edistäisi mielen hyvinvointia, mahdollisesti mukana voisivat olla myös vanhemmat. Kehitysvamma-alan ohjaajan koulutukseen pitäisi ottaa osaksi, kuinka kohdata tukea tarvitseva, kuinka keskustella ja jakaa huolia.

Mielen hyvinvointia voidaan ylläpitää arjessa monilla pienillä asioilla, vaikka ulkoilemalla tai käymällä kahvilla yhdessä.

Kirjoittaja Jari Nurmi on yksi kokemusasiantuntijaryhmämme aktiivisista jäsenistä.

Valokuva: Elina Leinonen