Siirry sisältöön

Ensimmäinen työpaikkani – jännitystä ja uuden oppimista

Haluamme auttaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita löytämään polkunsa työelämään. Paikka auki -avustusohjelma mahdollistaa sen, että voimme tarjota työtilaisuuksia ammattiin valmistuville nuorille. Media-alan opiskelija Meri Niiranen kertoo blogissaan työstään meillä ja tunteistaan, joita ensimmäinen työpaikka on herättänyt.

Olen 19-vuotias nuori naisen alku, jolla ei ole paljoa vielä kertynyt työkokemusta. Opiskelen media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa ammattiopisto Luovissa Tampereella. Sain opettajani kautta tiedon avoimesta osa-aikaistyöstä tapahtuma-assistenttina. Tartuin mahdollisuuteen ja hain Kehitysvammaisten Palvelusäätiöön töihin.

Pääsin työhaastatteluun parin viikon päästä hakemuksen laittamisesta. Minua jännitti paljon ja oli jopa fyysisesti huono olo, koska kyseessä oli elämäni ensimmäinen kunnon työhaastattelu. Haastattelun jälkeen minulla oli todella iloinen mieli, koska omasta mielestäni se meni todella hyvin. Innostuin myös jo työpaikastani, vaikka en ollut edes varma valitaanko minua.

Odotin valintatulosta innoissani mutta samaan aikaan stressaantuneena noin viikon. Sitten sain puhelun esihenkilöltäni.

Minut oli valittu! Hypähtelin ilmaan kotonani ja laitoin tutuilleni viestiä, että sain paikan.

Työni alkoi tiistaina 3. päivänä toukokuuta. Ensiksi minua vähän jännitti, että miten kaikki alkaa sujua. Tapasin ensimmäisenä päivänä paljon uusia ihmisiä, jotka kaikki olivat mukavia. Ensimmäisen parin päivän jälkeen minulla oli aivan mahtavat fiilikset tästä työpaikasta.

Töihin on kiva tulla. Aamulla on kiva herätä tietäen, että voin tulla tänne töihin.

Olen ollut kohta kuukauden töissä. Minusta tuntuu, että olen päässyt jo tässä vaiheessa hyvin mukaan tiimiin. Minulla on myös hyvä fiilis tekemistäni töistä ja tuntuu, että olen onnistunut niissä hyvin. Mukavinta tässä työssä on sen monipuolisuus ja se, että opin ainakin vielä koko ajan uutta.

Työilmapiiri on täällä omasta mielestäni todella hyvä.

Kaikki tulevat toimeen keskenään ja kaikista pidetään huolta, ettei tipahda kärryiltä.

Olen päässyt jo tekemään kaikenlaista, monipuolisesti olen kyllä päässyt tekemään töitä. Tykkään oppia uutta ja työt, joita olen tehnyt, ovat olleet mielenkiintoisia ja mukavia tehdä.


Paikka auki on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) avustusohjelma, jonka tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä tarjoamalla työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Avustukset myöntää sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja niitä hallinnoi ministeriön yhteydessä toimiva sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Avustusohjelma mahdollistaa osa-aikaisen osatyökykyisen työntekijän palkkaamisen 10 kuukaudeksi.


Kirjoittaja Meri Niiranen työskentelee Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kehittämistoiminnan tapahtuma-assistenttina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi