Siirry sisältöön

Verkkokoulutus sai miettimään isoja kysymyksiä

Verkkokoulutus innosti Mäkituvan asiakkaat pohtimaan tulevaisuutta. Ohjaajat puolestaan saivat uusia ideoita oman työn tueksi.

Miten pidän itsestäni huolta nyt ja tulevaisuudessa? Millä tavoin elämäni muuttuu, kun ikää tulee lisää? Muun muassa tällaisia asioita mietittiin Hankasalmella Mäkituvan toimintakeskuksessa Yhdessä kohti tulevaa -verkkovalmennuksessa. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toteuttama valmennus on suunniteltu ikääntyville, tukea tarvitseville henkilöille.

Mäkitupalaiset kertovat, että pohdinnoissa päästiin kiinni monenlaisiin teemoihin: arjen pieniin juttuihin, mutta myös elämän kaikkein isoimpiin kysymyksiin.

Salli Väisänen, 82, kertoo pitävänsä kuntoa yllä liikkumalla mahdollisimman säännöllisesti ja tekemällä kotitöitä. ”Joka päivä käyn lenkillä, jos vaan ei ole ihan kauhean huono keli. Siivoan aina oman huoneeni. Asun perhehoidossa.”

Mielen taas pitää virkeänä erityisesti musiikin harrastaminen. Salli kuuluu Saapikkaat-nimiseen skiffle-bändiin. ”Laulan mukana, ja soitan kattilaa”, hän kertoo.

Sallille myös omasta ulkonäöstä huolehtiminen on osa hyvinvointia. Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluukin muun muassa pitkien hiusten kasvattaminen.

Palvelusäätiön verkkokoulutusta Salli suosittelee kaikille, jos vain mahdollisuus osallistua tarjoutuu. ”Oli ihan kivaa jutella tietokoneen kautta. Hetken päästä ruudulle puhuminen tuntunut enää oudolta. Vetäjät olivat tosi mukavia”, Salli arvioi.

Missä haluan asua?

Johanna Nikonen, 38, innostui verkkokoulutuksessa muun muassa pohtimaan unelmia. Hänellä ja avopuolisolla on vastikään ollut paljon surua rakkaan koiran menehtymisestä.

”Yksi tehtävä oli miettiä, millaista itsellä on viiden vuoden päästä. Lähdin sitten suunnittelemaan ja huomasin, että haluaisin muuttaa avopuolison kanssa omakotitaloon ja että meillä olisi silloin kaksi koiraa”, Johanna sanoo.

Myös elämäntavoista oli hänen mielestään hyödyllistä jutella. Johannan mukaan olo pysyy hyvänä, kun nukkuu riittävästi ja syö monipuolisesti. Hän pyrkii myös harrastamaan mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa. ”Kesällä menen kylälle kolmipyörällä ja talvella potkurilla. Lisäksi tykkään pelata frisbeegolfia, marjastaa ja sienestää.”

Johannan mukaan käsityöt puolestaan tuovat hyvää mieltä, koska työn tuloksen näkee heti.

Janne Oksasen, 46, verkkokoulutus sai puntaroimaan isoja kysymyksiä. Tällä hetkellä hän asuu kaksin isänsä kanssa.

”Haaveena on oma asunto yksin tai kaverin kanssa. Mutta samaan aikaan mietin, miten isä sitten pärjää. Teen paljon kotitöitä isän apuna. Siivoilen ja talvella lämmitän taloa”, hän kertoo.

Toiveena olisi myös löytää uusia tuttavia, sillä kavereista saa Jannen mielestä paljon iloa elämään. Sallin tavoin Jannekin kuuluu Saapikkaat-yhtyeeseen. ”Soitan pyykkilautaa, kattilaa, cd-telinettä tai vaikka tarjotinta. Ja joskus laulan mikrofoniin.”

Verkkokurssi oli Jannen mielestä kiva kokemus. Palvelusäätiön kouluttajat kannustivat hänen mukaansa hienosti koko ryhmää etäyhteyden välityksellä.

Jari Hänninen, 51, puolestaan listasi verkkokoulutuksessa toiveikseen, että saisi pysyä terveenä ja käydä tulevaisuudessakin työtoiminnassa.

Verkossa syntyi aito yhteys

Mäkituvan henkilökunnalle verkkokoulutus tarjosi niin ikään paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä pohdittavaa oman työn tueksi. Ohjaaja Helena Malassu kertoo, että tehtävät toivat tutuista asiakkaista ilmi uusia asioita.

”Esiin nousi tosi syvällisiä juttuja – sellaisia, joista arjessa ei tule niin usein puhutuksi. Liikkeelle lähti isoja prosesseja. Tämä koulutus oli tärkeä.”

Kokonaan etäyhteyden avulla toteutettu koulutus oli Mäkituvan asiakkaille uutta, mutta työskentelytapa osoittautui Helena Malassun mukaan jopa yllättävän toimivaksi.

”Palvelusäätiön kouluttajat saivat luotua verkon välitykselläkin todella lämpimän yhteishengen ja tunnelman. Täällä meidän päässämme tekniikka vaati tietysti hieman opettelua, mutta yllättävän nopeasti kamerat, mikit ja kaikki muu saatiin toimimaan”, Helena Malassu kertoo.

Mäkituvan ohjaajilta onnistuminen edellytti hänen mukaansa asiakkaiden tsemppaamista mukaan työskentelyyn. Jokaiseen koulutuskertaan myös pyrittiin valmistautumaan huolellisesti, jotta varsinaisten tapaamisten aikana päästiin keskittymään olennaiseen.

Ammatillisesti kokonaisuus oli Helena Malassun mukaan niin ikään antoisa. Sen aikana syntyi luottamuksellinen yhteys Palvelusäätiön kouluttajiin.

”Päivittäisessä työssä toimimme pienin resurssein. Olikin ihanaa saada palautetta ja vinkkejä kouluttajilta. Tuntui, että oma ammatillinenkin hyvinvointi kasvoi”, Helena Malassu arvioi.

Räätälöinti onnistui

Asiakasohjaaja Piia Huttunen sanoo yhteistyön Palvelusäätiön kanssa opettaneen muun muassa, ettei lämmin läsnäolo aina katso fyysistä välimatkaa.

”Ohjaajat antoivat asiakkaille tilaa puhua kaikenlaisista asioistaan. Tämä loi ilmapiirin, jossa jokainen uskalsi nopeasti olla oma itsensä ja sanoa mielipiteensä. Näin keskusteluissa päästiin todella henkilökohtaisiin asioihin.” Tapaamiskerroilla osa asiakkaista tuli hänen mukaansa itsellekin aiempaa tutummaksi. Kollegoita Piia Huttunen rohkaisee ehdottomasti lähtemään mukaan vastaavanlaiseen yhteistyöhön, jos vain tilaisuus tarjoutuu.

”Koen, että avoin ajatusten ja ideoiden vaihtaminen voi tuoda jotakin upeaa myös omaan tekemiseen. Minulle tämä yhteistyö antoi tunteen onnistumisesta ja uuden oppimisesta. Lisäksi on mukavaa vaihtelua, kun toiminnan kerrankin suunnittelee joku toinen.”

Piia Huttunen on tyytyväinen tapaan, jolla valmennus muokattiin sopivaksi kaikenikäisille ja kaikissa elämäntilanteissa oleville. Tällä tavoin saatiin räätälöityä paketti, joka hyödytti mahdollisimman monia Mäkituvan asiakkaita.

”Mielelläni lähtisin toistekin mukaan, mikäli vastaavaa olisi tarjolla”, Piia Huttunen summaa.

Teksti: Mari Vehmanen

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi