Työhönvalmennuksen paja 1/3
Kevään pajoissa tarkastelemme työhönvalmennusta työntekijän näkökulmasta. Pajat ovat suunnattu erityisesti Pirkanmaalla työhönvalmennusta toteuttaville, ja sen kehittämisestä kiinnostuneille tahoille, mutta ovat avoimia kaikille asiasta kiinnostuneille.
Työhönvalmennuksessa asiakasta tuetaan yksilöllisesti kohti työllistymistä, esimerkiksi työelämässä tarvittavien taitojen ja valmiuksien hankinnassa. Työhönvalmentaja auttaa myös työnhakuun liittyvissä käytännön asioissa ja tukee asiakasta työpaikalla tämän oman tarpeen mukaan. Työhönvalmentaja tukee tarvittaessa myös työnantajaa osatyökykyisen työllistämiseen liittyvissä haasteissa.
Kevään pajojen tavoitteena on koota alan hyviä kokemuksia ja käytänteitä yhteen työkalupakiksi alalla työskenteleville. Pajapäivät aloitetaan asiantuntijan alustuksella, jonka jälkeen jakaannutaan ryhmiin työskentelemään päivän teemojen parissa. Pajat järjestää KOP-hanke, Kehitysvammaiset osatyökykyiset palkkatyöhön.
Ensimmäisen pajan teemana on Katsaus työhönvalmennukseen Suomessa. Kehitysvammaliiton työllisyyden asiantuntija Simo Klem alustaa työpajat katsauksella työhönvalmennukseen Suomessa. Kuulemme myös työhönvalmennuksen tilanteesta Pirkanmaalla; mistä täällä puhutaan ja miten työhönvalmennus toteutuu.
Sarjan toinen ja kolmas paja:
11.5. Yhteistyö työnantajien kanssa
26.5. Kohti työhönvalmennuksen Pirkanmaan mallia
Lisätietoja antaa

