Siirry sisältöön

Hyvinvoinnin Lataamon kevään 2023 leirikokonaisuus

Hyvinvoinnin Lataamo-hanke järjestää keväällä 2023 yhden vanhemman neurokirjon perheille leirikokonaisuuden. Leirikokonaisuuteen kuuluu yksi leiripäivä Helsingissä, yksi viikonloppu Pajulahden urheiluopistolla sekä lopputapaaminen verkossa.


Leirikokonaisuuden sisältö rakentuu vanhemmuuden taitojen ja voimavarojen tukemisen sekä neurokirjon 10-13 vuotiaiden lasten ja nuorten vahvuuksien ja kykyjen ympärille. Myös alle 13-vuotiaat sisarukset ovat tervetulleita.

Leirikokonaisuuden aloittaa perheiden leiripäivä lauantaina 18.3 klo 10-16, Oskarinpuiston toimijatalossa Helsingin Marjaniemessä. Leiripäivä koostuu yhteisestä tutustumisesta ja tekemisestä sekä vertaistuesta ja mukavasta yhteisolosta. Leiripäivässä on ensin ohjelmaa vanhemmille ja lapsille omissa ryhmissään. Lopuksi toimimme kaikki yhdessä.

Toinen tapaaminen on leiriviikonloppu 22-23.4 Pajulahden Urheiluopistolla. Täällä jatkamme samojen teemojen parissa ja niin aikuiset kuin lapsetkin saavat nauttia vertaistuesta, yhdessäolosta ja erilaisista liikunnan ja luonnon tuomista mahdollisuuksista. Tarkempi aikataulu kerrotaan lähempänä. Pajulahteen liittyviin matkakuluihin on mahdolista saada tukea.

Viimeinen tapaaminen on verkossa tiistaina 16.5 klo 17.30-19. Kokoamme yhteen yhdessä opitut ja havaitut asiat sekä suuntaamme katseen tulevaisuuteen.

Leirikokonaisuuteen otetaan mukaan maksimissaan 10 perhettä. Mukaan mahtuu vielä pari perhettä, täytä pian ilmoittautumislomake.

Lisätietoja antaa

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuneiden perheiden tulee osallistua ja sitoutua kaikkiin kolmeen tapahtumaan. Ilmoittautumislomake

Perustiedot

Päivämäärä
Kenelle
Yhden vanhemman perheille, joiden 10-13 vuotiailla lapsilla on neurokirjoa. Myös alle 13-vuotiaat sisarukset ovat tervetulleita.
Hinta
Maksuton
Paikka
Oskarinpuiston toimijatalo, Helsinki. Pajulahden urheiluopisto, Nastola.
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi