Siirry sisältöön

”Perhelomitus mahdollistaa meille lepohetken”

Suoahon perheessä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Perhelomitus tuo vanhemmille heidän kaipaamiaan lepohetkiä arjen keskelle.

”Meidän perheessä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita”, Katja Suoaho nauraa. Hän hoitaa kotona neljää poikaansa, joista kolmella on samantyyppinen diagnoosi määrittämättömästä kehitysvammasta ja neljännellä kielellisen kehityksen erityisvaikeus.

Äiti on kahden poikansa omaishoitaja, perheen isä tekee vuorotyötä. Suoahot ovat käyttäneet Kehitysvammaisten Palvelusäätiön perhelomitusta parin vuoden ajan, ja se on Katjan mukaan heille juuri oikea palvelu.

Neljä poikaa, neljä eri tyyliä

”Vaikka pojilla on aika samantyyppiset diagnoosit, he ovat luonteiltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan kaikki erilaisia”, Katja kertoo. Tämän takia Suoahot ovat pitäneet perhelomituksessa erityisesti siitä, että palvelu räätälöidään huolellisesti perheen tarpeisiin ja heidän toiveitaan kuunnellaan.

”Tosi tarkkaan on aina kyselty meidän lasten erityispiirteet ja heidän arkensa, että mitä pitää huomioida. Varmaan sen takia ei ole koskaan ollut mitään ongelmia.”

Pojista vanhin Oskari, 12, toimii kotimiehenä vanhempien poissa ollessa ja osaa opastaa talon tapoja. ”Oskari on rauhallinen ja pohtiva poika, hyvin kiinnostunut historiasta. Meidän muut pojat ovat sen verran vilkkaita, että Oskarin kanssa ei ehkä päivän aikana kerkeä niin paljon jutella, mutta usein lomittajat ovat pitäneet hänen kanssaan iltaisin pienen juttutuokion muiden mentyä nukkumaan. On tärkeää, että hänetkin huomioidaan.”

10-vuotiasta Ilmaria taas kiinnostavat tällä hetkellä kovasti dinosaurukset. ”Ilmari on nykyisin rauhallinen tyyppi, mutta erittäin kova puhumaan ja höpöttämään”, Katja kertoo.

Einarilla, 8, korostuvat eniten autistiset piirteet. Asioiden tulisi toistua samalla kaavalla, eikä hän juuri puhu. Kommunikointiin käytetään kuvia ja tukiviittomia. ”Kommunikoimme ilmeillä ja eleillä, ja kovasti hän aina näyttää peukkua.”

Perheen kuopus, viisivuotias Artturi on vielä pieni arvoitus. Hänellä on samantyyppinen diagnoosi kuin isoveli Einarilla, eikä vielä tiedetä, millaista hänen kehityksensä tulee olemaan. Ainakin tällä hetkellä puhetta riittää kovasti. ”Artturi on äärimmäisen nopea tyyppi, joka on välillä vähän liiankin omatoiminen. Hänen kanssaan pitää olla silmät selässäkin”, äiti nauraa.

Normaalia arkea kotona

Hyvän arjen mahdollistaminen kehitysvammaiselle perheenjäsenelle ja hänen läheisilleen on yksi perhelomituksen tavoitteista. Arki ei katkea, kun palvelu tulee asiakasperheen kotiin. Tämä on Suoahojen mielestä erityisen tärkeää.

Meille on aivan mahtavaa, että perhelomituksessa hoidetaan kaikki lapset. Emme koskaan saisi kaikkia neljää samaan aikaan hoitoon mihinkään muualle. Lisäksi lasten erilaisten tarpeiden kannalta toimii parhaiten, että lomittaja tulee meille kotiin.

Katja Suoaho

Perhelomituksessa kartoitetaan aina mahdollisimman tarkkaan kunkin asiakasperheen omat toiveet. Suoahojen toiveena on ollut, että lasten kanssa ulkoiltaisiin ja leikittäisiin mahdollisimman paljon, laitteiden ääreltä oltaisiin mieluusti poissa.

”Meillä on ollut tosi ihania perhelomittajia. Heidän kanssaan tehdään asioita, joita ei itse arjessa ehdi välttämättä järjestää. Esimerkiksi leipomiset ja letunpaistot ovat lapsille aivan mahtavia”, Katja iloitsee.

Kaupunki tarjoaa Suoahoille vuorokauden mittaisen perhelomituksen kaksi kertaa kuukaudessa, ja sen he ovat myös hyvillä mielin käyttäneet. Kaikki perheessä käyneet lomittajat ovat olleet Katjan mukaan erinomaisia, ja heistä on tullut lapsille ja vanhemmille jo tuttuja. Luottamus perhelomittajien ammattitaitoon mahdollistaa sen, että vanhemmat voivat rauhallisin mielin levähtää tietäen lasten olevan hyvissä käsissä.

”Muutaman kerran ollaan lähdetty itse jo päivällä, kun tiedetään että tulossa on tuttu lomittaja, joka ottaa lapset vastaan koulutaksista. Tällainen ei onnistuisi ilman hyvää luottamusta”, Katja kertoo.

”Oskarilta saamme aina kuulla, miten on mennyt ja kyllä kaikista lapsista huomaa, että lomittajan kanssa on ollut kivaa.”

Lepohetken merkitys

”Oma jaksaminen koostuu yllättävän pienistä arkisista asioista. Ihan vain se, että pääsemme mieheni kanssa nukkumaan päiväunet, saunomaan ja syömään, kantaa arjessa. Parisuhteen kannalta on myös todella merkittävää, että saamme joskus keskustella aikuisten kesken ilman keskeytyksiä. Tämmöisiä juttuja ei pysty arjessa itselleen järjestämään, joten lomitus on ollut pelastajamme.”

Olen miettinyt, miten pärjäsimmekään ennen perhelomituksen löytämistä. Perhelomituksella on ollut valtava merkitys oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta.

Katja Suoaho

Katja Suoaho on seurannut hyvillä mielin keskustelua erityislasten vanhempien jaksamisesta
ja hyvinvoinnista. Hänen mielestään yleinen asenne on muuttunut viime vuosina parempaan päin, ja vanhempien jaksamiselle on annettu sen kaipaama painoarvo: kun vanhemmat voivat hyvin, se vaikuttaa positiivisesti myös lapsiin. Suoahot toivovat, että kunnat huolehtisivat jatkossakin omaishoitajien palvelujen saatavuudesta.

Teksti: Eeva Toivanen
Valokuvat: Ilona Pietiläinen

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi