Siirry sisältöön

Onnea on uusi yhteinen koti!

Tarja Makkosen ja Jouko Tolosen kodissa asuu onni – onni uudesta, omien toiveiden mukaisesta kodista. Muutto sujui mallikkaasti ja arki soljuu sopuisasti.

– Osui ja upposi! Mehän ihastuttiin tuohon saunaan heti. Tämä oli ensimmäinen asunto, jota tultiin katsomaan asuntoesittelijän kanssa, ja tämä me haluttiin, Tarja Makkonen ja Jouko ”Jokke” Tolonen muistelevat. Asuntokaupat tehtiin jo seuraavalla käynnillä.

Tämä oli ensimmäinen asunto, jota tultiin katsomaan.
Ja tämä me haluttiin.

Tarja Makkonen ja Jouko Tolonen

Pariskunnan toiveena oli löytää uusi asunto läheltä keskustaa, kävelymatkan päässä palveluista. Toive toteutui. Uusi koti sijaitsee kaupungin keskustan sydämessä Hyvinkäällä.

– Kauppakeskus on tuossa ihan kulman takana. Kävellen käydään kaupassa, Tarja kertoo.

Tarja ja Jokke ovat hyvin tyytyväisiä uuteen kotiinsa: mainio sijainti, sauna, parveke parvekelaseineen ja sopivasti neliöitä kahden aikuisen asumiseen. Erityisen tyytyväisiä he ovat siihen, että onnistuivat pääsemään pois vanhasta kaupungin vuokra-asunnosta juuri parahiksi keittiö- ja kylpyhuoneremontin alta.

Jouluksi uuteen kotiin

– Joulukuun ensimmäisenä päivänä tultiin heti siivoamaan. Jouluksi saatiin uusi koti kuntoon, Tarja muistelee.

Ystävät ja sukulaiset auttoivat muutossa. Reipas talkooporukka koostui serkuista ja Joken siskon perheestä. Vanha hyvä ystävä kauppias-Janne tuli myös muuttomieheksi ja toi muuttoauton tullessaan.

– Muutto oli kyllä aika rankka! Vähän se jännitti ja pelottikin, Jokke muistelee. Muutto sujui kuitenkin mallikkaasti ja arki asettui nopeasti uomiinsa.

– Enää ei kyllä muuteta minnekään, Tarja ja Jokke toteavat yksimielisesti.

Tukena tukiasumisen ohjaaja

Tukiasumisen ohjaaja Chakkrit ”Zak” Kaewnok käy Tarjan ja Joken luona kerran kuukaudessa.

– Zak kyselee aina, miten meillä on mennyt ja kuinka on jakseltu. Zak kyllä luottaa siihen, että me osataan asiat hoitaa, eikä hänellä ole meistä huolta, Jokke kuvailee.

Tukiasumisen ohjaaja varmistaa, että pariskunnan arki sujuu. Käydessään hän kuuntelee kulloisetkin huolet, murheet ja mieltä askarruttavat asiat, ja niistä keskustellaan yhdessä. Ohjaaja on tukena myös laskujen maksamisessa ja paperiasioiden hoitamisessa.

Sopuisaa yhdessä elämistä

– Samassa työpaikassa me aikoinaan tavattiin, ja 37 vuotta ollaan oltu kihloissa, Tarja ja Jokke kertovat.

Pitkä parisuhde ja toinen toisensa kunnioittaminen näkyvät pariskunnan arjessa. Elämä on sopuisaa ja leppoisaa. Kotiaskareistakaan ei kinastella, sillä yhdessä tehdään niin siivoustyöt, ruuanlaitot kuin kaupassa käynnitkin.

– Sopu säilyy toisinaan paremmin, toisinaan huonommin. Jokkea täytyy välillä vähän komentaa, Tarja toteaa pilkettä silmäkulmassaan.

Tärkeintä parisuhteessa on,
että molemmat osaa ottaa toisen huomioon.

Jouko ”Jokke” Tolonen

– Tärkeintä parisuhteessa on, että molemmat osaa ottaa toisen huomioon. Kun ollaan asioista eri mieltä, toisen täytyy ymmärtää antaa periksi, Jokke kiteyttää pitkän parisuhteen salaisuuksia.

Tavallisen arjen lomaan tarvitaan silloin tällöin myös pientä juhlaa. Jokke kertoo, että viimeksi käytiin juhlimassa Tarjan syntymäpäiviä. Vaihtelua arkeen tuovat myös naapurustossa asuvien muiden tukiasukkaiden tapaamiset. Heistä on tullut hyviä ystäviä.

Ilonpilkahduksia arkeen toivat myös Joken juhannukseksi itse tekemät saunavastat. Makoisilta maistuivat oman saunan löylyt!

Teksti: Elina Leinonen
Valokuvat: Juha Vääräkangas

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi