Lomalla oli erityisen suuri merkitys
Uudellamaalla asuvan Outin perhe lomaili Tapio ja Kaija Sunin muistorahaston avustuksen turvin viikonlopun Imatran kylpylässä. Pojalla on lapsuusiän autismi ja tyttärellä psyyken sairaus.
Perheeseen kuuluvat Outin lisäksi Outin aviomies, 12-vuotias poika sekä 21-vuotias tytär, joka ei enää asu kotona. Työn ja omaishoitajuuden yhteensovittaminen on vaativaa. Oman tai parisuhteen ajan löytäminen on vaikeaa, niin myös koko perheen yhteisen ajan.
Lomalle kylpylään!
Outi sanoo, että oma jaksaminen on kortilla; sen tähden hän lähtikin hakemaan avustusta muistorahastosta. Kun avustus saatiin, valittiin lomakohteeksi kylpylä, koska molemmat lapset pitävät uimisesta.
Tuli olo, kuin olisi ollut ulkomailla. Oma elämä pyörii arjen ja lasten haasteiden parissa, ja viikonloppu tuntui pitemmältä kuin olikaan.
”Hyvin merkityksellistä oli jo se, että pääsi valmiiseen ruokapöytään”, Outi toteaa. Perhe kävi myös keilaamassa, mutta muuten vietettiin mahdollisimman vapaata ja rentoa viikonloppua.
”Saatoimme vain olla toistemme kanssa ja kuunnella toista kerrankin ilman arjen keskeytyksiä. Voimme keskittyä siihen, mitä toinen ajattelee tai sanoo. Lapset saivat lepoa ja rauhaa, kun pystyimme itse sanelemaan aikataulun eikä mikään tekeminen ollut tavoitteellista.”
Koko perhe oli lomaan tyytyväinen.
Arki koettelee jaksamista ja perheen taloutta
”Olemme mieheni kanssa työelämässä, mutta ei meillä olisi varaa lähteä koko perheenä lomareissuun. Kaikki on kallistunut, ja mikä tahansa ylimääräinen kulu, kuten vaikka auton remontti, kaataa suunnitelmat. Virkistystoiminnasta on jouduttu luopumaan.”
”Moni ajattelee, että kun on työelämässä, pärjää kyllä. Mutta ei se aina niin ole. En ole katkera: tämä on meidän perheemme hyvää arkea.”
Muistorahaston avustuksella ja sen mahdollistamalla lomalla oli meille erityisen suuri merkitys.
Outi kertoo, että aikuinen tytär asuu toisella paikkakunnalla, ja äitinä hänen on käytävä hoitamassa tytärtä ja tämän asioita. Koko perheen kulkemista kylässä tytär ei aina jaksa. Tämäkin on vähentänyt perheen yhdessäoloa, ja matkoista tulee kustannuksia.
”Olen etäomaishoitaja, mutta kuntien omaishoidon kriteerejä en täytä. Vanhemmuus tai tuen tarve eivät kuitenkaan lopu, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Psyykkinen sairaus aiheuttaa, ettei sairastunut voi yksin hoitaa asioitaan. Tyttäreni on joutunut olemaan myös osastohoidossa pitkiä aikoja.”
”Omaa jaksamista koettelee sekin, että kaikki palvelut ovat palasina. Myös palveluohjausta tarvittaisiin lisää. Kunpa palveluissa otettaisiin perhe kokonaisuutena!”
Teksti: Tupu Sammaljärvi
