Siirry sisältöön

KVPS-koti Vennintähden peruskivi muurattiin

Elina Leinonen

Rovaniemelle jo vuosia toivotun KVPS-koti Vennintähden lämminhenkistä peruskivenmuuraustilaisuutta vietettiin keskiviikkona 23. syyskuuta Vennivaarassa Rovaniemellä. Uudesta kodista iloitsevien vanhempien puheenvuorot herkistivät monet pyyhkimään liikutuksen kyyneliä.

Peruskivenmuuraustilaisuus kokosi yhteen muuttajia, heidän läheisiään, tukiyhdistyksen väkeä, kaupungin edustajia, rakentajia ja muita yhteistyökumppaneita. Tilaisuuden kahvitarjoilusta vastasivat Ammattiopisto Luovin catering-opiskelijat.

– Olemme tyytyväisiä saadessamme uudeksi yhteistyökumppaniksemme Kehitysvammaisten Palvelusäätiön, jonka tiedämme olevan lähellä asiakkaita ja heidän läheisiään. Palvelusäätiön toiminta on asiakaslähtöistä ja sillä on pitkä kokemus asumisesta, Rovaniemen toimialajohtaja Antti Lassila kiitti.

– Ikäni alkaa olla sillä mallilla, että nyt on tullut Pertin aika muuttaa omilleen, 82-vuotias poikansa omaishoitaja Matti Väliahdet sanoi.

– Toiveestamme on vihdoin tulossa totta. On hienoa, että toivettamme toteuttavat Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja Tukenan kaltaiset voittoa tavoittelemattomat yhteiskunnalliset yritykset, äiti Tuija Laine iloitsi.

– Odotan muuttoa, muutan kotoa Nivanpistosta. Syksyllä alkaa muuttovalmennus, muuttaja Leena Laukkanen kertoi.

Kuvagalleria

Voit klikata kuvat suuremmiksi.

Kuvat: Elina Leinonen

Uusi koti valmistuu vuoden kuluttua

KVPS-koti Vennintähden rakennustyöt käynnistyivät syyskuussa osoitteessa Talvite 30, ja koti valmistuu elokuussa 2021. Kodin rakennuttaa ja pääurakoitsijana toimii Siklatilat Oy. Kodin valmistuttua Kehitysvammaisten Palvelusäätiö vuokraa tilat ja KVPS Tukena Oy toimii palveluntuottajana.

Uudisrakennukseen valmistuu nykyaikaisia asumisvaatimuksia vastaava, esteetön koti 15 asukkaalle. Asunnot ovat kooltaan 28 m2 ja niihin kuuluu tupakeittiö, makuualkovi ja esteetön kylpyhuone. Kolmessa kotiryhmässä on kussakin viisi asuntoa. Lisäksi taloon tulee viihtyisiä yhteistiloja asukkaiden yhdessäoloa varten sekä yhteiset sauna- ja pesulatilat.

KVPS Tukena Oy palveluntuottajaksi

Tukena Hyvä Elämä -palvelut® mahdollistavat hyvää elämää ja tarjoavat yksilöllisen tuen ja avun asumiseen ja elämiseen siten, että asukkaan on mahdollista elää omannäköistään, turvallista ja hyvää arkea. Palvelut perustuvat sopimuksiin asukkaiden ja heidän kotikuntiensa kanssa; palveluseteli on yksi käytössä oleva palveluiden järjestämismuoto. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista koostuva henkilökunta työskentelee kodissa ympärivuorokautisesti.

Muuttovalmennus alkaa syksyllä

Erityistä tukea tarvitsevan ihmisen muutto lapsuudenkodista omaan kotiin on suuri elämänmuutos hänelle ja hänen perheelleen. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö järjestää Tukea itsenäistymiseen ja muuttoon -verkkovalmennusta syksyn aikana sellaisille ihmisille ja heidän perheilleen, joille itsenäistymiseen liittyvät asiat ovat ajankohtaisia. Keväällä 2021 aloitetaan muuttovalmennus yhteistyössä KVPS Tukena Oy:n kanssa Vennintähteen muuttaville ja heidän läheisilleen.

LISÄTIETOJA ANTAA

Aarne Rajalahti

varatoimitusjohtaja
kiinteistötoimen johtaja
puh. 040 5174 447
Tampere
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi