Siirry sisältöön

Jopijelppari tukee työelämää

Jopijelppari on uudenlainen mobiilisovellus, jonka avulla työntekijän on helppo kertoa omasta osaamisestaan työpaikallaan ja uutta työtä hakiessaan.

Jopijelppari-mobiilisovelluksen avulla tukea tarvitseva henkilö pystyy jäsentämään, muistamaan ja hallitsemaan omia tietojaan, koulutushistoriaansa sekä työkokemusta ja työtehtäviä.

Tarkoituksena on tukea erityistä tukea tarvitsevan henkilön itsenäisyyttä arjessa sekä edistää hänen osallisuuttaan työelämässä. Sovelluksen tiedot tallentuvat ainoastaan käyttäjän omalle laitteelle. Sovelluksen voi ladata tällä hetkellä Google Playsta. Myöhemmin syksyllä sovellus on saatavilla myös Apple Storessa.

Sovellus kehitettiin yhteistyössä

Sovellus kehitettiin Kehitysvammaisten Palvelusäätiölle Gamu ry:n koordinoiman STEA-rahoitteisen DigiNavi-kehittämishankkeen puitteissa. Sovelluksen teknisestä toteutuksesta ja käyttäjätestauksista vastasivat Turun ammattikorkeakoulun terveysteknologian opiskelijat.

Sovellusta testattiin Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Paikka auki -tiimissä. Käyttäjätestausta järjestettiin myös työpajassa, johon osallistui KOP-hankkeemme nuoria asiakkaita sekä Tampereen Luovin opiskelijoita.

Mielestäni sovellus on hyödyllinen ja helppokäyttöinen, visuaalisesti kiva, hyvin selkeä ja toimii erinomaisesti.

Miisa Moisio, sovelluksen testaaja

Miten Jopijelppari toimii?

Voit täydentää sovellukseen työkokemuksesi, koulutuksesi ja millainen olet työntekijänä. Voit kirjoittaa, tai vaihtoehtoisesti ottaa kuvia ja videoita. Sovelluksessa on erilaisia osioita, joihin tietoja täydennetään: Minä, Työ ja Kalenteri.

Minä-osio

Minä-osiossa voit kirjoittaa perustietosi kuten nimesi ja osoitteesi. Voit myös mainita tuen tarpeestasi. Samassa osiossa voit esitellä itsesi kuvan tai videon muodossa. Tiedot tallentuvat ainoastaan omalle laiteellesi.

Työ-osio

Työ -osiossa voit lisätä itsestäsi kuvia tai videoita siitä millainen työntekijä olet. Samaan osioon voit myös lisätä koulutus -ja työkokemuksesi sekä vahvuutesi.

Kalenteri

Sovelluksesta löytyy myös kalenteri, johon voit kirjata tärkeitä tapahtumia, kuten vaikka työpäivät. Kalenteria voi elävöittää valitsemalla tapahtumaan ikonin ja sille oman värin.

Saat sovelluksen käyttöön maksutta lataamalla sen Google Play -sovelluskaupasta kirjoittamalla hakuun Jopijelppari.

Tutustu Jopijelppariin videolla:

Sivun kuvat: Miisa Moisio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi