Siirry sisältöön

Katariina


KVPS-koti Katariina sijaitsee puistomaisessa Katariinanlaakson kaupunginosassa Turussa. Katariinassa on kaikkiaan 70 esteetöntä asuntoa, joista 53 on aravarahoitteisia vuokra-asuntoja ja 17 tehostetun asumispalvelun ryhmämuotoisen asumisen asuntoja. vuokra-asunnoista palveluasumiskäytössä on tällä hetkellä 4 asuntoa. Katariina valmistui vuonna 1998.

Katariinan koko kiinteistö on rakennettu esteettömäksi siten, että pyörätuolilla voi liikkua kaikkialla, myös parvekkeilla. Jokaisessa porrashuoneessa on automaattinen läpiajohissi. Hisseissä on puhetoiminto, joka kertoo hississä olevalle kerroksen ja sen toiminnat. Ovet toimivat sähköisesti avautuen avaimella tai kyynärpainikkeella.

Katariinan kerrosala on 6189, kokonaisala 8009 ja asuinpinta-ala 3671 neliötä.

Katariinaa ympäröi puutarha näyttävine istutuksineen ja suihkulähteineen. Viihtyisä piha-alue ja läheiset luonnonsuojelualueet mahdollistavat ulkoilun ympäri vuoden.

Vuokra-asunnot

Katariinassa on 53 esteetöntä, aravarahoitteista vuokra-asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat pienistä yksiöistä isoihin 100 neliön perheasuntoihin. Asukkaat voivat käyttää talossa toimivan ravintolan, uimahallin ja kuntosalin palveluita. Yhteisessä käytössä ovat myös sauna- ja pyykkihuollon tilat.

Uimahallin vuokraus

Katariinan uimahallin sauna- ja allastiloja voivat vuokrata elinkeinonharjoittajat, yritykset ja yhteisöt. Lämminvesiallas soveltuu hyvin vauva- ja perheuinteihin sekä allasterapiaan. Veden lämpötila on +32 astetta. Altaan tilavuus on 100 m3, altaan pituus 16,5 m ja leveys 6 m. Allas on matala; matalassa päädyssä altaan syvyys on 80 cm ja syvässä päädyssä 1,25 m.

Tiloissa voidaan järjestää myös uimakouluja ja erilaisia ryhmäuinteja. Altaalla ei ole valvojaa eikä kameravalvontaa, minkä vuoksi allasta ei voida vuokrata kuluttaja-asiakkaille.

Fysioterapeutit varaavat ajan allasterapioita varten käyttäen sähköistä allasvarauskalenteria.

Jos haluat altaamme käyttäjäksi, pyydä kutsu sähköisen kalenterin käyttäjäksi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hanna-kaisa.holopainen@kvps.fi. Lähetämme aktivointilinkin ja ohjeen allasvarausten tekoon. Terapiakäytössä allas on arkisin klo 13–15.45. Pukuhuoneiden on oltava vapaat klo 16 mennessä, jolloin iltavuokraajan aika alkaa.

Uimaopetusta ja uintiliikuntaa tarjoavat yritykset ja yhteisöt voivat vuokrata altaan käyttöönsä tekemällä altaan käyttösopimuksen. Tällä hetkellä kaikki arki-illat klo 16–20 on varattu GoBabyGo:n käyttöön 1.1.2021–31.12.2024. Arkiaamupäivät klo 8.30–12.45 on varattu Turun kaupungille esiopetuksen uimakouluja varten. Turun kaupungilta mahdollisesti vapaaksi jääviä arkiaamujen aikoja esimerkiksi uimakouluja varten voit tiedustella isännöitsijältä. Yhteystiedot löytyvät sivun alaosasta.

Ravintola Epitihia

Ravintola Epitihia on Katariinan asukkaiden käytössä. Sieltä toimitetaan lounas paikallisiin KVPS-koteihin ja Meriläistentiellä asuvat asukkaat voivat lounastaa ravintolassa tai ostaa sieltä take away-annoksia edulliseen hintaan. Ravintola ei ole nykyisin yleisölle avoinna eikä siellä ole lounasmyyntiä talon ulkopuolisille henkilöille. Ravintolasalia sekä muita ravintolan tiloja ei myöskään enää nykyisin vuokrata yksityistilaisuuksiin.

Kokoustilojen vuokraus

Ryhmät voivat vuokrata kokoustiloja, jotka sijaitsevat Katariinan ravintolan yhteydessä. Varausta tiedustellaan isännöitsijältä sähköpostitse, ks. alla olevat yhteystiedot.

Vikailmoitukset:

Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy
24 h päivystys: puh. 0207 306 543, tyonjohto@lainejanummisto.fi

Lisätietoja ja varaukset

Hanna-Kaisa Holopainen

isännöitsijä
puh. 040 1448 605
Turku

Kuvagalleria

Voit klikata kuvat suuremmiksi.

Kuvat: Elina Leinonen

Ryhmäkodit

Katariinan tiloissa toimii kaksi ryhmäkotia, joista toisessa on yhdeksän ja toisessa viisi asuntoa. Jokaisella ryhmäkotien asukkaalla on oma huone. Ruokailu-, virike- ja oleskelutilat ovat asukkaiden yhteisessä käytössä.

KVPS Tukena Oy tarjoaa Hyvä Elämä -palvelut sekä ympärivuorokautisen tuen asumiseen ja elämiseen ryhmäkotien asukkaille. Lue lisää Tukena Katariinan asumispalveluista!

Lisätietoja antaa

Hanna-Kaisa Holopainen

isännöitsijä
puh. 040 1448 605
Turku

Ilkka Pitkänen

tekninen isännöitsijä
puh. 040 5432 777
Tampere

Sijainti

Meriläistentie 1 A
20740 Turku Näytä sijainti kartalla