Siirry sisältöön

Yhteiset onnistumiset palkitsevat

Työtehtävien selkeys ja sujuvuus ovat asioita, joihin työyhteisössä on pyrittävä panostamaan mahdollisimman paljon. Tässä on esimiehellä tärkeä rooli, kirjoittaa palveluyksikön johtaja Marko Ahlström Tukena Päivänsäteestä.

Ensimmäinen kontaktini KVPS-konserniin syntyi harjoittelun myötä opiskellessani kehitysvammaisten ohjaajaksi vuonna 1996. Tein harjoitteluni Tukena Päivänsäteen palveluyksikössä. Olin kyllä tavannut asukkaita edellisen kesän leirillä, jossa toimin vapaaehtoisena leiriohjaajana.

Harjoittelu sujui mainiosti ja viihdyin Päivänsäteen mukavassa ympäristössä. Valmistumiseni jälkeen sain täältä määräaikaisen työn vastaavana ohjaajana. Siitä jatkoin esimiehen tehtäviin yksikön silloisen johtajan ollessa vanhempainvapaalla. Yhtäjaksoinen työ palveluyksikön esimiehenä on siis jatkunut vuodesta 1998 tähän päivään saakka.

Monipuolinen esimiehen työ

Tukenassa palveluksikön esimiehen työ on monipuolista ja päivät vaihtelevia. Esimiestehtävässä saa työskennellä hyvin laajan verkoston kanssa.

Yksikön esimiehenä toimin usein yhteyshenkilönä eri tahojen välillä. Erilaisia verkostoja muodostetaan asiakastarpeen mukaan.

Marko Ahlström

Asiakkaiden, heidän läheistensä ja oman työyhteisön lisäksi lähiverkostossa on paljon muitakin ihmisiä. Heidän kanssaan pääsee tekemään yhteistyötä asiakkaiden ja työyhteisön hyväksi. Laaja ja moniammatillinen yhteistyö on tärkeää ja siitä saan paljon tukea myös omaan työhöni. Yksikön esimiehenä toimin usein yhteyshenkilönä eri tahojen välillä. Erilaisia verkostoja muodostetaan asiakastarpeen mukaan.

Tehtävänä toisten tukeminen

Lähiesimiehen tehtävä on auttaa ja tukea työntekijöitä onnistumaan työssään. On tärkeää, että jokainen työntekijä tietää mitä häneltä odotetaan.

Esimiehen tehtävänä on kannustaa ja tukea työntekijöitä kehittämään itseään ja osaamistaan.

Marko Ahlström

Työtehtävien selkeys ja sujuvuus ovat asioita, joihin työyhteisössä on pyrittävä panostamaan mahdollisimman paljon. Tässä on esimiehellä tärkeä rooli.

Jokaisen uuden työntekijän kanssa käymme aina läpi KVPS-konsernin arvot ja yhteisesti sovitut toimintatavat. Työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen varmistamiseksi yhdessä sovittuja asioita on tarpeen kuitenkin kerrata koko työyhteisön kanssa säännöllisin väliajoin.

Jatkuvaa kehittämistä tarvitaan

Muuttujia ja yllättäviä tilanteita on tässä työssä paljon, joten perusrakenteet on syytä pitää kunnossa.
Työmme on vastuullista. Siksi on tärkeää, että koko työyhteisö toimii yhdenmukaisesti ja jokaisella on mahdollisimman hyvät edellytykset toteuttaa työtään. Ohjeiden päivittäminen ja tiedonvälitys ovat esimiehen työssä asioita, joihin pitää jatkuvasti panostaa. Täytyy kehittää uusia keinoja, jotta yhdenmukainen toiminta on mahdollista.

Koulutus ja itsensä kehittäminen on tärkeää jokaisen työssä. Esimiehen tehtävänä on kannustaa ja tukea työntekijöitä kehittämään itseään ja osaamistaan, unohtamatta tietenkään esimiehen omaa työn kehittämistä.

Työmme on vastuullista. Siksi on tärkeää, että koko työyhteisö toimii yhdenmukaisesti ja jokaisella on mahdollisimman hyvät edellytykset toteuttaa työtään.

Marko Ahlström

Yhteiset onnistumiset palkitsevat

Tässä työssä auttaa jaksamaan asiakkaiden iloiset ilmeet ja työyhteisön onnistumiset. Yhteiset onnistumiset ovat kaikista palkitsevimpia ja niistä voidaan iloita yhdessä. Tämä työ on todella antoisaa ja palaute asiakkailta aina rehellistä.

Toivottavasti tämä koronapandemia pian hellittää ja pääsemme palamaan normaaliin arkeen.
Yhteisten juhlahetkien järjestäminen on ollut miltei mahdotonta jo pitkään, joten niitä odotamme vesi kielellä.
Yhdessä tekeminen ja oleminen ovat tärkeitä tukipilareita koko Päivänsäteen yhteisömme kannalta.


Kirjoittaja Marko Ahlström toimii palveluyksikön johtajana Tukena Päivänsäteessä.


Lue myös muiden KVPS-konsernilaisten blogeja:

Riikka Matinaho: Urapolkuni KVPS-konsernissa

Kaarina Majava: Työpäivä on hyvä päättää kiitokseen

Tomi Sillanpää: KVPS uuden työntekijän silmin

Anne Alhava: Paluumuuttajan polku

Riikku Ronkainen: Vammaistyö on mun juttu

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme:

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön avoimet työpaikat

KVPS Tukena Oy:n avoimet työpaikat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi