Siirry sisältöön

Viisas valinta -hanke kannustaa arjen ympäristövastuuseen: Hyvää pyöräilyviikkoa!

Elina Leinonen

Viisas valinta -hankkeemme kannustaa ympäristövastuullisiin valintoihin arjessa. Ystävyyden suurlähettiläs Petri Virolaiselle pyöräily on paitsi helppo tapa kulkea ystävien luokse myös ekologinen valinta. Hyvää valtakunnallista pyöräilyviikkoa!

Ystävyyden suurlähettiläs Petri Virolainen sai vuonna 2005 ensimmäisen kolmipyöräisen polkupyöränsä. Yksinäisyyden ja koulukiusaamisen kipeästi kokenut nuori mies suuntasi ensimmäisen pyöräretkensä Pappilan kerhoon Keravalle. Siellä hän tapasi Jaakon ja sai ensimmäisen todellisen ystävänsä. Siitä se ajatus sitten lähti!

Petri Virolainen ryhtyi vapaaehtoiseksi ystäväksi yksinäisille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Hän lähti kiertämään polkupyörällään asumisyksiköissä ja toimintakeskuksissa.

”Minulla on ollut jo kaksi polkupyörää. Ensimmäisellä ajoin 80 000 kilometriä ja toisella sähköavusteisella pyörälläni kilometrejä kertyi yli 200 000”, Petri Virolainen kertoo.

”Ajelen polkupyörällä ympäri vuoden. Lähiseudun reissut on helppo tehdä pyöräillen, kun ei tarvitse tuijottaa aikatauluja. Kesällä pitkätkin matkat hoituvat näppärästi pyöräillen.”

Pyöräilyviikkoa poljetaan tänä vuonna teemalla ’’Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn’’. Yhdenvertaisia mahdollisuuksia pyöräilyyn voi Petrin mukaan edistää polkupyörän erikoisvarusteilla, kuten sähköavusteisuudella ja kolmannella renkaalla.

”Riksalla pyöräilystä voivat nauttia myös liikuntavammaiset ja vanhukset. Lavapyörän kyytiin voi ottaa vaikka pyörätuolin”, Petri pohtii.

Petrillä ei ole itsellään ajokorttia eikä autoa. Hänelle pyöräily on ympäristövastuullinen, saasteeton ja meluton tapa liikkua.


Lue lisää valtakunnallisesta pyöräilyviikosta! Pyöräilyviikko

LISÄTIETOJA ANTAA

Risto Räkköläinen

suunnittelija
Rajat rikki -hanke
puh. 040 653 7102

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.