Siirry sisältöön

Vammaiskortin kehittäminen jatkuu

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön yhteydessä toimiva Vammaiskorttitoimisto jatkaa asiakaspalvelun ohella Vammaiskortin käytettävyyden kehittämistä Suomessa. Projektipäällikkö Nina Kansikas kertoo uusimmista uudistuksista.

EU:n Vammaiskortti on ollut Suomessa käytössä pian neljä vuotta. Kortin käyttöönotto on sujunut hyvin, sillä kortteja on käytössä yhteensä jo yli 18 000 kappaletta. Myös Vammaiskorttikohteita (eli vapaa-ajan palveluntarjoajia) on Suomessa yli 400.

Vammaiskortin kokeilukautena vuosina 2018-2020 korttia kehitettiin aktiivisesti esimerkiksi kortin saamisen kriteeristön osalta. Kehittäminen ei kuitenkaan luonnollisesti loppunut kokeilukauteen, vaan jatkuu edelleen.

Useita uudistuksia

Viimeisen vuoden aikana olemme tehneet useita uudistuksia korttijärjestelmään. Suurin muutos on ehkä se, että nyt yhdellä sähköpostilla voi hakea korttia jopa viidelle eri henkilölle.

Aikaisemmin yhdellä sähköpostilla pystyi hakemaan vain yhtä korttia. Tämä oli haaste perheissä, joissa on useampi tukea tarvitseva lapsi tai asumisyksiköissä, joissa haettiin korttia useammalle kuin yhdelle asukkaalle.

Saimme Vammaiskorttitoimistoon runsaasti palautetta järjestelmän joustamattomuudesta. Kehittämistyön tuloksena syntynyt muutos järjestelmään mahdollistaa nyt kortin hakemisen usealle henkilölle samalla sähköpostiosoitteella.

Uudistetut verkkosivut

Vuoden 2021 loppupuolella uudistimme myös Vammaiskortin verkkosivut. Uudistuksella pyrimme parantamaan sivuston selkeyttä ja saavutettavuutta. Verkkosivuiltamme löytyy nyt entistä helpommin tieto kortin hakemisen vaiheista. Vammaiskorttikohteet ja usein kysytyt kysymykset ovat nyt kätevästi selailtavissa.

Selkeästi meille -arviointi

Alkuvuodesta 2022 osallistuimme Selkeästi meille -arviointiin, jossa arvioitiin sekä uusien verkkosivujen että Vammaiskortin tilausjärjestelmän kognitiivista saavutettavuutta.

Verkkosivujamme arvioitiin mm. näillä sanoilla:
”Vammaiskortti.fi-sivusto on yleisilmeeltään selkeä ja rauhallinen. Sivustolla ei ole häiritseviä elementtejä, jotka voisivat viedä keskittymistä pois aiheesta. Tekstin määrä sivustolla on sopiva, joten sisältöjä jaksoi hyvin lukea. Ylänavigaatio oli selkeä ja sieltä oli helppo löytää haettava asia.”

Arvioijat saivat käyttöönsä testitunnukset Vammaiskortin tilausjärjestelmään ja pääsivät täydentämään tilausta juuri samalla tavalla kuin kaikki ne henkilöt, jotka oikeasti hakevat korttia. Tilausjärjestelmää arvioijat kommentoivat näin:

”Kortin täydentäminen verkossa oli selkeää ja hyvin ohjeistettua. Tilausjärjestelmän käyttäminen oli sujuvaa.”
Kehitettäväksi kohteiksi arvioijat huomasivat esimerkiksi muutamia toimimattomia linkkejä ja verkkosivujen hakutoiminto oli heidän mielestään jokseenkin kankea. Linkit on jo korjattua ja ne toimivat nyt normaalisti. Hakutoimintoa pyrimme parantamaan.

Vammaiskortille myönnettiin Selkeästi meille -tunnus, joka kertoo siitä, että haluamme olla mukana edistämässä kognitiivista saavutettavuutta.


Kirjoittaja Nina Kansikas työskentelee projektipäällikkönä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Vammaiskorttitoimistossa.


2 kommenttia artikkeliin “Vammaiskortin kehittäminen jatkuu

    • Hei!
      Vammaiskorttia voi hyödyntää monissa eri vapaa-ajan palveluissa osoittamaan avun ja tuen tarpeita. Tarkemman listan Vammaiskorttikohteista löydät Vammaiskortin verkkosivuilta http://www.vammaiskortti.fi Vaikka käyttämääsi palvelua ei olisi listalla, voi kortista olla hyötyä ja sitä kannattaa näyttää.

Vastaa käyttäjälle Katri Hänninen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi