Siirry sisältöön

Uusia videoita asumisen vaihtoehdoista

Nikke, Arja, Johanna sekä Rami ja Kalle kertovat neljällä videolla omasta kodistaan ja siitä, mikä arjessa on tärkeää.

Millaista on asua omassa kodissa? Mitä omassa kodissa voi tehdä ja kuka minua auttaa? Minkä näköistä voi olla omassa kodissa? Neljällä uusimmalla videollamme eri-ikäiset ja erilaisissa kodeissa asuvat ihmiset kertovat siitä, millaista asuminen omassa kodissa voi olla.

Videosarja toteutettiin osana Näin minä haluan asua -kursseja keväällä 2021. Videot toimivat hyvänä keskustelun avauksena kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea tarvitsevan ihmisen omaan kotiin muuttoa suunnitellessa. Katso koko sarja alta:

Osa 1: Nikke

Nikke tuo videolla esille, kuinka hän on oppinut laittamaan ruokaa, pitämään kotinsa viihtyisänä ja siivoamaan sen. Kotona hän kertoo pelaavansa pleikkarilla ja katsovansa jalkapalloa TV:stä.

Osa 2: Arja

Arja kertoo, mikä omassa kodissa on tärkein asia: ”Täällä on oma rauha ja saa päättää, mitä tekee ja koska menee nukkumaan”.

Osa 3: Johanna

Johanna on käsityötaiteilija. Omassa kodissa hän saa olla rauhassa, levätä ja keittää kuumaan kahvia.

Osa 4: Rami ja Kalle

Ramille ja Kallelle oma koti merkitsee sitä, että saa olla niin kuin huvittaa ja toki pitää kämpän siistinä. Saa päättää itse menemisistään. Ystävät ja läheiset ovat tärkeitä arjessa.

Haluaisitko kuulla lisää Näin minä haluan asua -kursseista?

Tutustu Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Muuttovalmennukseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *