Siirry sisältöön

TYHY-toiminta ylläpitää hyvinvointiamme

Elina Leinonen

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista ja työkyvyn ylläpidosta monin eri tavoin. Poikkeusoloissa myös tyhy-päivien pitoon on löydetty uusia ratkaisuja.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön henkilöstö on kokoontunut poikkeusolojen ja etätyösusosituksen aikana vaalimaan työhyvinvointia verkkotapahtumiin, joihin on voinut osallistua omalta kotikoneelta.

Matka maailman ympäri

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön henkilöstön työhyvinvointi-iltapäivä järjestettiin16.4.2021. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 52 eri tehtävissä ja eri puolilla Suomea työskentelevää ammattilaistamme.

Vietimme verkossa varsin vauhdikkaan iltapäivän. Ohjelmassa oli muun muassa matka maailman ympäri, Seikkailu Oy:n järjestämä Race Around the World. Matkustimme kuumailmapallolla, junalla ja laivalla halki kuuden mantereen. Kullakin mantereella retkikuntamme ratkoivat tiimityönä haastetehtäviä. Peli haastoi tiimit yhteiseen strategiseen ajatteluun ja ongelmanratkaisuun, ja harjaannutti kommunikointitaitoja verkossa. Työyhteisöllemme tyypillisesti heittäydyimme mukaan seikkailuun.

Kiitos Seikkailu Oy mahtavan matkan järjestämisestä!

Voimaa itsetunnosta, iloa improvisaatiosta

Lyhytaikaisen huolenpidon työhyvinvointi-ilta järjestettiin 3.5.2021. Mukaan ilmoittautui kaikkiaan 96 osallistujaa – perhelomittajia, ryhmälomituksen ohjaajia, perhehoitajia, puhevammaisten tulkkeja ja hallinnon henkilöstöä – eri puolilta Suomea.

Työyhteisövalmentaja Päivi Niemi antoi eväitä ymmärtää, mitä itsetunto tarkoittaa, mihin sitä tarvitaan, miten se kehittyy ja mihin sen solmut johtavat. Päivi Niemi rohkaisi hyvän itsetuntemuksen ja terveen itsearvostuksen tielle. Hän kannusti olemaan oman elämänsä asiantuntija, tuntemaan voimavaransa, tekemään valintansa ja vetämään rajansa.

Improvisaatioteatteri Snorkkeli toteutti vuorovaikutteisen improvisaatioesityksen. Esitys sisälsi improvisaation keinoin ilmaistuja lyhyitä tarinoita, näytelmäkohtauksia, sketsejä, runoja, yms. – kaikki osallistujien innokkaasti ja kekseliäästi antamista aiheista ja sanoista.

Lyhytaikaisen huolenpidon tyhy-ilta

Voit klikata kuvat suuremmiksi.

Kiitos työyhteisövalmentaja Päivi Niemi ajatuksia herättäneestä luennosta!
Kiitos improvisaatioteatteri Snorkkeli hulvattomasta esityksestä!

Tule meille töihin!

Meillä kaivataan myös uusia työkavereita näihin mukaviin hetkiin. Kannattaa käydä kurkkaamassa avoimet työpaikkamme:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.