Siirry sisältöön

Tärkeimmät onnistumisemme vuonna 2021

Uuden vuoden alkaessa on hyvä katsoa taaksepäin ja pysähtyä arvioimaan, mitä mennyt vuosi toi tullessaan. Missä onnistuimme ja mitä tavoitteitamme saavutimme? Kokosimme jälleen yhteen menneen vuoden tärkeimmät onnistumisemme.

Vuosi 2021 oli edelleen koronapandemian täyteinen ja vaati meiltä paljon. Vuosi toi kuitenkin Kehitysvammaisten Palvelusäätiölle paljon ilonaiheita ja onnistumisia.

”Erityisen iloinen ja ylpeä olen uudesta Hyvä elämä -strategiastamme, jonka keskeisissä periaatteissa olemme monilla tavoilla juurillamme. Perustehtävämme, kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevien ihmisten hyvä elämä ja läheisten luottamus, on kirkas, vahva ja tässä ajassa merkityksellinen. Säätiö on syntynyt läheisten unelmista.”
Kirsi Konola, toimitusjohtaja

Lue lisää kuluneesta vuodestamme!
Onnistuimme! Saavutuksemme vuonna 2021 -esite (pdf)

Tiesitkö, että…

  • Tarjosimme oman kodin yli 1200 tukea tarvitsevalle asukkaalle.
  • Järjestimme keskeytyksettä koko korona-ajan kaikkia lyhytaikaisen huolenpidon palveluitamme: perhehoitoa, perhelomitusta, ryhmälomituksia ja teemaleirejä.
  • Kohtasimme kasvokkain tai verkon välityksellä yli 300 tapahtumassa yli 1200 tukea tarvitsevaa osallistujaa, 1200 läheistä ja 3200 alan ammattilaista.
  • Uskoimme yksimielisesti ja vahvasti työmme merkityksellisyyteen (4,9/5).

Kiitos ihanasta palautteesta!

Kokosimme vuodenvaihteessa yhteen myös asiakkailtamme, läheisiltä, osallistujilta, alan työntekijöiltä ja yhteistyökumppaneiltamme saamaamme palautetta. Tässä muutama poiminta monista mieltämme lämmittäneistä palautteista:

Tää on hyvä nätti hima!

Tukiasukas

Täyden kympin saatte! Olemme olleet erittäin tyytyväisiä läheiseni asuntoon ja teidän toimintaanne.

Asukkaan läheinen

Asiakkaat ovat harvinaisen tyytyväisiä palveluunne.
Palvelunne ovat osa toimivaa järjestelmää, joka lisää perheiden hyvinvointia.

Kunnan sosiaalityöntekijä

Tunnelma oli salliva,vastaanottava ja kehittämismyönteinen.
Sain todella hyviä vinkkejä ja uusia näkökulmia omaan työhöni.

Osallistuja, alan ammattilainen

Ihania puheenvuoroja! Vammaisala näytti aidot ja positiiviset kasvot.

Opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.