Siirry sisältöön

Tapio ja Kaija Sunin muistorahaston avustukset on nyt myönnetty

Tapio ja Kaija Sunin muistorahaston kevään 2022 avustukset on nyt jaettu. Avustuksen tarkoitus on mahdollistaa kehitysvammaista perheenjäsentä kotona hoitavien perheiden yhteinen loma, vapaa ja virkistys.

Tapio ja Kaija Sunin muistorahastosta on jaettu 14 000 euroa 24 perheelle. Avustusta haki kaikkiaan 60 perhettä. Jaossa pyrittiin vastaamaan mahdollisimman monen perheen tarpeisiin, mutta kaikille kriteerit täyttäneille avustusta ei voitu kuitenkaan myöntää.

Avustuksen tarkoitus on mahdollistaa kehitysvammaista perheenjäsentä kotona hoitavien perheiden yhteinen loma, vapaa ja virkistys. Tapio ja Kaija Sunin omassa elämässä ja heidän yhteiskunnallisessa toiminnassaan korostuivat voimakkaasti perhearvot ja toisista välittäminen.

Hakemuksissa perheiden hyvinvoinnin haasteina korostuivat sosiaalisten suhteiden kaventuminen, yhteisen vapaa-ajan menetys, haastavat elämäntilanteet ja taloudellisten voimavarojen puute. Perheet kertoivat kaipaavansa sosiaalista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Muistorahastotoimikunta toteaa, että monen perheen arki on hyvin vaativaa ja sisältää monenlaisia elämäntilanteita.

Tapio ja Kaija Sunin ajatus perheiden jaksamisen tukemisesta on arvokas, ja muistorahasto jatkaa osaltaan heidän elämäntyötään. Rahastosta on jaettu avustuksia vuosina 2015, 2017, 2019 ja 2022.

Avustuksia aiemmin saaneet perheet kertovat kokemuksistaan

LISÄTIETOJA ANTAA

Markku Vellas

muistorahaston hoitaja
puh. 050 5613 228
Tampere

Yksi kommentti artikkeliin “Tapio ja Kaija Sunin muistorahaston avustukset on nyt myönnetty

Vastaa käyttäjälle Heidi Toivonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi