Suunta kehittää henkilökohtaista budjetointia
Toiminnan tavoitteena on lisätä vammaisten ihmisten valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omien palveluidensa toteuttamisessa
Henkilökohtainen budjetointi (HB) on ihmislähtöinen, osallisuutta ja valinnanvapautta vahvistava toimintatapa.
Suunta on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ylläpitämä henkilökohtaisen budjetoinnin keskus. Sen tavoitteena on lisätä vammaisten ihmisten valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omien palveluidensa toteuttamisessa.
Suunta kehittää, kouluttaa ja tutkii henkilökohtaisen budjetin mahdollisuuksia Suomessa. Vahva asiakasymmärryksemme perustuu vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Suunnan taustalla on pitkä kokemuksemme toimintamallin kehittämisestä Suomessa sekä laajat kansainväliset verkostomme.
Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi valtionavustuksia vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeeseen vuosille 2020-2021. Avustukset myönnettiin yhdeksälle kunnalle tai kuntayhtymälle. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö toimii hankkeessa kehittäjäkumppanina Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunnan kautta.
Tule mukaan webinaareihin!
Suunta järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa säännöllisesti webinaareja ja keskustelutilaisuuksia henkilökohtaiseen budjetointiin liittyen.
Vastuulliset palvelut -webinaari
maanantaina 31.5. klo 12-15.30
Millä edellytyksillä joustavia ja ihmislähtöisiä sosiaalipalveluita voidaan tuottaa vastuullisesti?
Webinaarissa tarkastelemme näkökulmia ja tekijöitä, jotka tukevat sosiaalipalveluiden kehittämistä ihmislähtöisiksi ja vastuullisiksi. Kuulemme puheenvuoroissa esimerkkejä vastuullisten palveluiden tuottamisen erilaisista tavoista ja panelistimme keskustelevat unelmien palveluratkaisuista.
Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautuminen
Kohti sopivia palveluja! -webinaari
torstaina 3.6. klo 9.30-14
Sopiva-hankkeen Webinaarissa mukana muun muassa filosofi Frank Martela, aivotutkija Minna Huotilainen sekä kokemusasiantuntija Pekka Hyysalo. Ohjelmassa tulee olemaan myös paneelikeskustelua sekä tervehdyksiä hankkeen yhteistyökumppaneilta.
Ilmoittaudu Kohti sopivia palveluita -webinaariin
Konsultointia ja koulutusta
Tarjoamme myös henkilökohtaiseen budjetointiin liittyvää konsultointia, koulutusta ja kehittämiskumppanuutta kunnissa. Ota yhteyttä ja keskustellaan kehittämistyön mahdollisuuksista alueellasi!
Lisätietoja antaa
