Siirry sisältöön

Onnea Pasi Hakala! Tukiasukkaamme ja henkilöstömme onnittelevat

Elina Leinonen

Pasi Hakalan työ lähtee aina asukkaan tarpeista. Tukiasukkaillemme hyvin tutuksi tullut ja heidän arvostamansa Pasi Hakala täyttää 60 vuotta. Onnittelut meiltä kaikilta juhlapäivän johdosta!

– Kyllä se työn ilo tulee noista iloisista asukkaista! Kun näkee sen, kuinka tukiasukkaamme iloitsevat uskomattomasta mahdollisuudesta saada kauttamme oma koti, Pasi Hakala toteaa.

Pasi Hakala on työskennellyt Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä vuodesta 2012 lähtien. Tuona aikana hän on ostanut 359 asuntoa tuleville tukiasukkaillemme.

– Lähden aina asukkaan tarpeista ja kuuntelen hänen toiveitaan ja ajatuksiaan, Pasi jatkaa. Pasin mukaan hänellä on aina mielessään ajatus siitä, kuinka voimme olla luomassa kullekin asukkaalle hyvää elämää.

Oman työelämän koko kirjo tukena työssä

Pasi Hakala aloitti aikoinaan työuransa kirkon nuorisotyön ohjaajana. Hän työskenteli ensimmäiset neljä työvuottaan lastenkodissa erityisnuorten parissa.

– Halusin kuitenkin kurkistaa myös toisenlaiseen maailmaan, liike-elämään. Kouluttauduin kiinteistönvälittäjäksi, ja sitä työtä teinkin seuraavat kahdeksan vuotta, Pasi muistelee.

Lasten tultua perheeseen ei isän hektinen työ enää sopinut nuorelle perheelle. Pasi hyppäsi pois työelämästä ja jäi kotiin hoitamaan lapsia.

Elämässä tuli vastaan vedenjakaja – palatako takaisin sosiaalialalle vai jatkaako liikealalla? Sosiaaliala tuntui Pasista omimmalta, ja hän päätti opiskella sosionomiksi. Työt jatkuivat ensin lastenkodissa Helsingissä ja perheen muutettua pitkäaikaistyöttömien kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella.

Seuraavaksi työura vei Pasin erityisnuorten tuetun asumisen ohjaajaksi Tampereen Seudun Nuorisoasunnoille. Sieltä olikin hyvin luontevaa jatkaa kehitysvammaisten ja muuten tukea tarvitsevien ihmisten tukiasumisen pariin Kehitysvammaisten Palvelusäätiöön.

– Nykyisessä työssäni tukiasumisen päällikkönä tulee käyttöön koko työurani kirjo, Pasi Hakala iloitsee. Vankka kokemus näkyy Pasin työssä.

Rakkaudesta lajiin

Jääkiekko on ollut Pasi Hakalan suuri rakkaus pienestä pitäen, ja tamperelaisena Tappara on ollut hänelle ykkösseura. Niinpä työkaverit halusivat muistaa Pasia merkkipäivänä juurikin Tapparan tuotteilla.

Onnea Pasi! Kanssasi on ilo tehdä työtä.

Valokuvat: Elina Leinonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi