Siirry sisältöön

On aika siirtyä sivummalle – kiitos mielessäni

Olen tänään viimeistä päivää Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimitusjohtajana ja KVPS Tukena Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Mieleni on täynnä kiitollisuutta.

Jään pitämättömille, kertyneille vuosilomille ja niiden jälkeen ensi keväänä eläkkeelle. Seuraajanani aloittaa 1.11.2020 nykyinen varatoimitusjohtajamme Kirsi Konola.

Eläköitymiseni hetkellä tulee täyteen 24 vuotta Kehitysvammaisten Palvelusäätiön palveluksessa ja sen johtotehtävissä. Nämä vuodet ovat olleet monella tavalla elämäni parhaita. Olen nauttinut työstäni, tehnyt sitä tosissani. Olen saanut tehdä merkityksellistä työtä yhdessä monien, ehkä tuhansien kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten sekä heidän läheistensä kanssa.

Minulla on ollut erinomaisen sitoutuneet esimiehet Palvelusäätiön puheenjohtajina ja hallituksen jäseninä, vastuullisia ja välittäviä ihmisiä päättäjinä. He eivät istu hallituksissa osinkojen vuoksi. Minulla on ollut ilo tehdä työtä motivoituneiden, sitoutuneiden ja osaavien työtoverien kanssa niin Palvelusäätiön kuin Tukenan toiminnoissa ja palveluissa. Olen oppinut paljon lahjakkailta työtovereiltani ja ihastellut heidän monenlaista osaamista ja taitoja.

Hedelmällistä ja hyvää yhteistyötä

Olemme rakentaneet ja hankkineet työurani aikana noin 1150 asuntoa eri puolilla Suomea kehitysvammaisille ihmisille. Yhteistyö on ollut näissä hankkeissa erittäin hedelmällistä kaupunkien ja kuntien johdon, sosiaalitoimen ja vammaispalvelujen henkilökuntien kanssa. Samoin olemme rakentaneet perheiden ja vanhempien jaksamisen tueksi lyhytaikaisen huolenpidon palveluita kaupunkien ja kuntien sosiaalijohtajien ja vammaispalvelujen henkilökuntien kanssa. Näiden laajeneminen on ollut hyvin merkittävää viimeisen 15 vuoden aikana. Näissä toimissa ja tehtävissä investointeja ja toimintoja ovat tukeneet aiemmin Raha-automaattiyhdistys ja sen jälkeen STEA sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Ilman näiden antamaa investointi- ja toimintarahoitusta emme olisi onnistuneet. Yhteistyö on ollut sujuvaa kaikissa vaiheissa.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ja sen jäsenyhdistykset ovat olleet merkittävässä roolissa näiden hankkeiden avaajina ja polun raivaajina. Paikallisyhdistysten aktiiviset puuhanaiset ja -miehet ovat kertoneet tarpeista ja luoneet yhteyksiä paikallisiin päättäjiin ja viranomaisiin. Siitä meidän on ollut hyvä jatkaa.

Kehittämistoimintamme sai kymmenkunta vuotta sitten Kuntoutussäätiön merkittävän tunnustuksen erittäin hyvin tehtävästä kehittämistyöstä. Ja nimenomaan, että sitä tehdään kiinteässä yhteistyössä kehitysvammaisten ihmisten ja perheiden kanssa. Tähänkin työhön on pyritty  yhdistämään palvelujen järjestämisestä vastuussa olevat kunnat.

Ei myytävänä -vaikuttamistyötä

Olen saanut tehdä yhteistyötä kehitysvamma-alan toimijoiden kanssa Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan (KVANK) kautta vuodesta 2008 alkaen. Samoin kaikkien vammaisjärjestöjä yhdistävän Vammaisfoorumi ry:n toimijoiden kanssa. KVANK:n ja Vammaisfoorumin yhteistyö on ollut erittäin tuloksellista toiminnassa, jossa toimme esiin hankintalain kilpailuttamismenettelyn aiheuttamat ongelmat ja kielteiset hyvinvointivaikutukset vammaisille ihmisille ja heidän perheilleen.

Tämä vaikuttamistoiminta huipentui Ei myytävänä-kansalaisaloitteeseen 12.6.-12.12.2017. Pienen väestöryhmän kansalaisaloite sai 72 059 kannattajaa. Se oli aikanaan määrällisesti neljänneksi suurin kansalaisaloite. Eduskuntakäsittelyn aikana eduskunta osoitti tunnistavansa ja tunnustavansa kilpailuttamisessa esiin tulleet ongelmat vammaisten henkilöiden erilaisissa kielteisissä hyvinvointivaikutuksissa, osattomuudessa palveluiden järjestämisessä sekä oikeusturvan puutteissa.

Kilpailuttaminen perustuu julkisten palvelujen ulkoistamiseen, silloin kun kunta, kuntayhtymä tai KELA ei itse järjestä palvelua. Kilpailuttamisella on haluttu luoda sotepalveluihin markkinoita. Tämä on erityisesti kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden sekä puhe- ja kuulovammaisten henkilöiden kannalta erittäin ongelmallista. Markkinamekanismi perustuu siihen ajatteluun, että markkinoille tullaan helposti ja sieltä poistutaan vastaavasti yhtä nopeasti. Asiaosaisilla ja heidän läheisillä on kysymys elämänmittaisesta avun ja tuen tarpeen palvelusta. Ja sen keskeisenä odotuksena jatkuvuus ja vakaus. Tässä asetelmassa on erittäin syvä ristiriita, johon ongelmaa tuntemattomat eurooppalaiset kumppanimme ovat kiinnittäneet huomiota. Miksi hyvinvointivaltio Suomi erottuu tällä tavalla ? Muutos on ennen kaikkea poliittinen ja yhteiskunnallinen päätös.

Tällä markkina- ja kilpailutusmenettelyllä on heikennetty asianosaisten keskuudessa luottamusta julkiseen valtaan ja viranomaisiin. Olen aivan liian moneen tapaukseen törmännyt näiden vuosien (2007–2020) aikana törmännyt. On selvästi havaittavissa näissä yhteyksissä myös hyvien hallintokäytäntöjen heikentymistä, jonka seuraukset kohdistuvat myös palveluita tarvitseviin henkilöihin ja heidän läheisiinsä.

Koronaviruspandemia ja psykoterapia Vastaamoon liittyvä tietomurto ovat osoittaneet myös konkreettisesti miten valtavan tärkeätä on vastuullinen ja kestävä järjestäminen sosiaalipalveluissa. Koronaviruspandemian aikana hoivapalveluissa puuttui henkilökunnan tarvitsemia suojatarvikkeita koko kevään. Olen ymmärtänyt, että suojakäsineistä oli puutteita vielä lokakuussakin. Tällaisiin tilanteisiin ei ole ulkoistamiseen ja kilpailutukseen perustavassa järjestämisessä varauduttu. Eikä siihen voida varautuakaan jatkuvalla halpuutuksella.  Vastaamon tietomurron kaikkia seurauksia emme vielä osaa nähdäkään. Mutta tässäkin on luotettu aivan liikaa riittävän säätelyn ja valvonnan sijaan. Muutokset ovat ennen kaikkea poliittisia ja yhteiskunnallisia päätöksiä.

Eduskunnan edellyttämä STM:n perustama asiantuntijaryhmä jättää marraskuun alussa loppuraporttinsa. Tulen palaamaan tähän asiaan yksityiskohtaisemmin, kun loppuraportti on kaikkinensa valmistunut.

Olemme perustaneet seitsemän järjestötaustaisen toimijan kanssa Alustapalvelu Sociala Oy:n tekemään työtä järjestötaustaisen palvelutoiminnan edellytysten parantamiseksi. Socialaan on liittynyt perustajien lisäksi parisenkymmentä valtakunnallista, alueellista ja paikallista toimijaa. Sociala rakentaa parhaillaan Itä-Suomen tähän liittyvässä hankkeessa  yhteistyössä Kuntien Tieran kanssa Yhteisen hyvän alustaa, jolla tulee olemaan iso merkitys järjestöjen toiminnan ja järjestötaustaisen palvelutoiminnan selviytymisessä ja parantamisessa.

Mieleni on täynnä kiitollisuutta

Minun lapseni ovat varttuneet näiden työvuosieni aikana aikuisiksi ja lähteneet rakentamaan omaa elämäänsä. Kuopukseni muutti viimeisenä vuonna 2007. Sen jälkeen meillä olikin vaimoni kanssa yhtäkkiä aikaa toisillemme enemmän. Enää ei tarvinnut kiirehtiä kotiin ruokaa laittamaan tai viemään lapsia harrastuksiin jne. Saatoimme mennä kuntosalille, kahville tai elokuviin aiempaa vapaammin. Moni läheisimmin tuntemistani kehitysvammaisten ihmisten vanhemmista jatkoi samaan aikaan invataksien lähtö- ja saapumisaikojen sekä kotona tehtävän hoivan rajaamaa arkea. Olen hyvin konkreettisesti ymmärtänyt oman tilanteeni henkistä ja ajallista laajentumista, mihin kaikilla tuntemillani vanhemmilla ei ole ollut mahdollisuutta.

Hyvin konkreettisesti ymmärsin, mikä merkitys rakennuttamillamme ja hankkimillamme asunnoilla, niihin liittyvillä asumispalveluillamme ja lyhytaikaisen huolenpidon palveluillamme on ollut asianosaisille ihmisille. Arvostukseni ja kunnioitukseni tätä työtä tekevää henkilökuntaa ja sen työn merkitystä kohtaan on kasvanut suuresti näiden työvuosieni aikana.

Haluan kiittää kaikkia tässä kirjoituksessani luettelemiani tahoja sekä niissä toimineita ihmisiä. On ollut hyvä tehdä yhteistyötä ja saada aikaan konkreettisia, ihmisten arjessa vaikuttavia muutoksia. Mieleni on monella tavalla täynnä kiitollisuutta, että olen saanut olla osana tätä yhteisöä.

Kirjoittaja Markku Virkamäki on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja.

LISÄTIETOJA ANTAA

Markku Virkamäki

Ei myytävänä -kansalaisaloitteen 1. allekirjoittaja
puh. 040 5655 370
Tampere

Valokuvat: Anna-Liisa Nikus

4 kommenttia artikkeliin “On aika siirtyä sivummalle – kiitos mielessäni

  • Lämmin kiitos Markku hyvästä yhteistyöstä ja tuesta jota olen sinulta saanut näiden vuosien aikana niin henkilökohtaisesti kuin oman yhdistyksemme asioissa. Toivotan mukavia eläkepäiviä läheisetesi ja harrastustesi parissa.

  • Markku ❤️

    Olen onnellinen ja iloinen, että tiemme ovat kohdanneet. Olen niin omaisena kuin työntekijänä ollut onnekas, tästä kohtaamisesta! Olet aina ystävällisesti ottanut minut vastaan, koskaan sinulla ei ole ollut kiiree. Tämä on hämmästyttänyt, mutta ei enään! Sinä olet rauhallinen ja luotettava, saat ihmisen rauhalliseksi omalla persoonallasi ja samalla luot turvallisuuden tunnetta ympärillesi. Ihalen sinussa tätä taitoa, tätä olen itse kovasti yrittänyt ❤️ Kiitos kaikista halauksista ❤️Kaikkia hyvää ja halataan kun tavataan ❤️ ❤️:lliset ja iloiset päivät nyt ja jatkossa ❤️

  • Kiitos hyvästä yhteistystä Markku. Kirjoituksesi on erinomaista luettavaa meille kehitysvammaisten omaisille. Sinulla on vielä paljon annettavaa kehitysvammaisten asumispalvelujen saralla ja sinua tarvitaan myös jatkossa toimimaan näiden asioiden parissa.

  • Kiitos Markku. Arvostan suuresti tekemääsi työtä.
    Olet ollut mulle myös kun ei mietitä ikää kuin isähahmo vuosien aikana . Sinulle on voinut soittaa koska tahansa aina vastaat sinua on ollut helppo lähestyä. Työsi on ollut arvokasta ei yksin KVPS sr vaan koko maan vammaisten eteen tehdyllä työllä eri foorumeilla. Sinut tunnetaan ja arvotetaan.
    Ystävyytemme jatkukoon. ❤️

    Voimia terveyttä ja siunausta Sinulle , perheellesi jota arvostat sekä usein tuot esille hyvillä mielin

Vastaa käyttäjälle Sirkka Iljo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.