Omille poluille -työkirja itsenäistymisen tueksi
Katri Malte-Colliard
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön julkaisusarjaan on saatu täydennystä. Uusin työkirja tukee perheitä tulevaisuuden suunnittelussa.
Nuoren itsenäistymisessä on monia vaiheita. Erityistä tukea tarvitsevan nuoren kohdalla itsenäistymisprosessiin tulee mukaan vielä enemmän asioita, joiden selvittäminen ja pohtiminen on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin.
Lokakuussa julkaistu Omille poluille -työkirja tukee erityisnuoren perheen valmistautumista tulevaisuuden suunnitteluun. Kirjan ovat koonneet yhdessä Satu Koivurinne ja Kati Palsinajärvi. Koivurinne työkentelee Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä Aikuisuuden kynnyksellä -toiminnan projektipäällikkönä. Palsinajärvi puolestaan työskentelee erityisopettajana ja toimii kokemusasiantuntijana.
Koimme tärkeäksi kerätä itsenäistymisen teemoja yksiin kansiin. Toiveenamme oli, että työkirja auttaisi ja tukisi perheiden valmistautumista tulevaisuuden suunnitteluun. Olemme koonneet tähän työkirjaan pohdittavaa erityisesti vanhemmille.
Satu Koivurinne
Usein erityisten nuorten vanhempien on vaikeaa irrottautua hoivaavasta vanhemmuuden roolista. Itsenäisyyteen totuttelua olisikin Koivurinteen ja Palsinajärven mukaan tärkeää lähteä suunnittelemaan pienin askelin jo alakoulusta lähtien.
Omille poluille -työkirjan avulla vanhemmat voivat pohtia omaa rooliaan ja muuttuvaa vanhemmuuttaan lapsen kasvaessa. Taidot karttuvat näin vuosien varrella kuin huomaamatta.
Olemme rakentaneet työkirjan peilaten omia näkemyksiämme ja kokemuksiamme, joita olemme saaneet niin töiden kuin oman elämämme kautta. On ilo jakaa kokemuksiamme kanssanne. Toivottavasti voimme näin tukea teitä omien polkujenne rakentamisessa.
Kati Palsinajärvi
Lataa kirja käyttöösi
Voit ladata Omille poluille -työkirjan verkosta maksutta käyttöösi.
Lataa Omille poluille -työkirja
Voit myös tilata maksullisen, painetun version tilauslomakkeemme kautta Tietopankista.
Painetun version hinta on kymmenen (10) euroa.
Lisätietoja antaa
