Siirry sisältöön

Olemme hankkineet jo 500 tukiasuntoa eri puolilta Suomea!

Elina Leinonen

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö osti helmikuussa 500. tukiasunnon. Matti Backman sai toiveidensa mukaisen kodin kotikaupungistaan Kouvolasta.

Vastikään uuteen kotiinsa muuttanut Matti Backman yllättyi iloisesti, kun Interfloran kukkalähetti toi hänelle kimpun tulppaaneja. Kukkien mukana oli onnittelukortti, josta selvisi syy yllätyskukkiin:

Lämpimät onnentoivotukset sinulle Matti! Olet juuri muuttanut Kehitysvammaisten Palvelusäätiön 500. tukiasuntoon. Toivottavasti muuttosi on sujunut hyvin ja viihdyt kodissasi.
Onnea uuteen kotiin!

Toivottavat Pasi Hakala ja Anu Kubach

Matti Backman kertoo asuneensa 10 vuotta tuetussa asumisessa. Hänen toiveenaan oli muuttaa kerrostalosta rivitaloon, jossa olisi sauna ja oma piha.

”Tämä on hyvä!” Matti kertoo sanoneensa heti asunnon esittelyssä, ja syykin ihastumiseen oli selvä. ”Kyllä se oli tämä sauna! Olen kova saunomaan. Lämmitän saunan lauantai-iltaisin kerran viikossa.”

Kevääksi on luvassa puutarhahommia, kunhan oma piha paljastuu lumen alta. Matti onkin jo pohtinut, voisikohan työtoiminnan ulkotyöryhmä tulla avuksi pihan laittoon. Grillaus kuuluu myös tulevan kesän suunnitelmiin!

Haaveena oma koti?
Ostamme ja vuokraamme asuntoja kehitysvammaisille ja tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille. Tukiasunnon hankinta alkaa muuttajan halusta itsenäistyä ja saada oma koti. Pyrimme löytämään muuttajalle juuri hänen tarpeidensa ja toiveidensa mukaisen asunnon. Lue lisää! Tukiasunnot

Valokuvat: Tuula Liimatainen

LISÄTIETOJA ANTAVAT

Pasi Hakala

tukiasumisen päällikkö
puh. 0400 318 304
Tampere

Anu Kubach

asukasisännöitsijä
puh. 040 1628 009
Tampere

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.