Oikea tuki – loistava perhe -työkirja tuen tarpeiden pohtimiseen
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön julkaisusarjaan on saatu täydennystä. Uusin työkirja tukee perheitä tuen tarpeiden pohtimisessa..
Onko vaikeaa sanoittaa, millaisella tuella mahdollistuu teidän perheenne paras arki?
Perheiden tuen tarpeet ovat moninaisia. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Oikea tuki – loistava perhe -työkirjan avulla perheet pystyvät kertomaan paremmin omista tuen tarpeistaan. Työkirja hyödyttää työntekijöitä osana perheiden kanssa tehtävää työtä.
Työkirjan idea lähti selkeästä tarpeesta, jonka kuntien työntekijät ovat työssään havainneet. Työntekijöiden toive on, että järjestöt auttaisivat perheitä sanoittamaan omaa tuen tarvettaan. On tärkeää huomioida koko perhe, ei vain erityistä tukea tarvitseva perheenjäsen.
Maisa Kosola, projektipäällikkö, LOISTE-hanke
Oikea tuki – loistava perhe -työkirjaa voi täyttää itsekseen tai yhdessä työntekijän kanssa. Kirjan voi ottaa mukaan myös neuvotteluun kertomaan minkälaisesta tuesta perhe hyötyisi. Tarkoitus ei ole kerralla täyttää koko kirjaa, vain ne osat, jotka koskettavat juuri sen hetkistä perheen tilannetta.
Työkirjan taustaa
Oikea tuki – loistava perhe -työkirja on toteutettu osana LOISTE-hanketta.
Työkirjan pohjana on käytetty keväällä 2019 tehtyä opinnäytetyötä ”Palvelut on niin
suppeita ja ne eivät huomioi koko perhettä” – erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden perheiden kokemuksia heidän tuentarpeistaan (Vähäjärvi 2019).
- Perheet toivovat nykyistä joustavampia palveluita. Oikeanlaisen palvelun tulisi mahdollistaa niin työssäkäynti kuin vapaa-aikakin.
- Perheiden mielestä tuen tulisi olla oikea-aikaista ja ennaltaehkäisevää.
- Tärkeää olisi saada tukea myös henkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi.
- Palveluita mietittäessä olisi tärkeää kunnioittaa perheen asiantuntijuutta heille tärkeissä asioissa.
- Perheiden tulisi olla vahvasti mukana suunnittelemassa heille parhaita palveluita.
- Perheet kaipaavat palveluohjausta niin tiedollisissa kuin käytännönkin asioissa.
Lataa kirja käyttöösi
Voit ladata työkirjan verkosta maksutta käyttöösi:
Lataa Oikea tuki -loistava perhe -työkirja
Voit myös tilata maksullisen, painetun version tilauslomakkeemme kautta Tietopankista.
Painetun version hinta on kaksikymmentä (20) euroa.
Lisätietoja antaa
