Siirry sisältöön

Näin minä haluan asua

Tulevaisuuden asumista tulee suunnitella niin, että tukea tarvitsevan henkilön omat toiveet ja yksilölliset tarpeet ovat suunnittelun lähtökohtana. Parhaat ratkaisut löytyvät yhteistyössä.

Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas) laadittiin vuonna 2010. Tavoitteena oli vähentää kehitysvammaisten ihmisten asumista laitoksissa. Tähän tavoitteeseen on osittain päästy. Edelleen kuitenkin tarvitaan uusia asuntoja ja monipuolisia tuen ja palvelujen ratkaisuja.

Miten saamme tukea tarvitsevat kuntalaiset mukaan suunnittelemaan tulevaisuuden palveluja? Millaisesta asumisesta ja elämisestä nuoret haaveilevat? Miten tuetaan perheenjäseniä ja läheisiä kulkemaan rinnalla tulevaisuuden suunnittelussa? Yhteiskehittäminen on yksi hyvä ratkaisu.

Näin minä haluan asua -kurssit

Olemme toteuttaneet useita Näin minä haluan asua -kursseja Pirkanmaalla. Näin minä haluan asua -työkirja toimii apuna toiveiden kirjaamisessa. Kurssit koostuvat aina neljästä tapaamiskerrasta ja työpajasta, jossa pohditaan tulevaisuuden asumista.

Järjestämme kurssit yhteistyössä alueellisten toimijoiden (vammaispalvelut, erityisammattiopistot ja kansalaisopistot) kanssa. Käsittelemme kursseilla nuorten vahvuuksia, omannäköistä elämää, arjen taitoja ja tulevaisuuden asumisen toiveita.

Läheisten tai vanhempien kanssa keskustelemme palveluista, itsenäistymisen tukemista ja tulevaisuuden suunnittelusta. Nuoret puolestaan voivat kertoa asumisen toiveistaan. Niiden pohjalta lähdemme yhdessä perheiden ja ammattilaisten kanssa kehittämään asumisen vaihtoehtoja.

Haaveilen omasta kodista luonnon lähellä. Omassa kodissa voin laittaa hyvää ruokaa ja kutsua ystäviä kylään.

Kurssille osallistunut nuori

Kokemuksia Näin minä haluan asua -kursseilta

Olemme saaneet perheiltä hyvää palautetta Näin minä pärjään -kursseista. Kursseilla saatu tieto palveluista, vertaistuki ja erityisesti kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot ovat auttaneet heitä nuoren tulevaisuuden suunnittelussa.

Nuorten oma osuus oli supertarpeellinen, aikuisille tuli tärkeää paikallista tietoa.

Kurssille osallistunut vanhempi

Perheiden arki on usein hektistä. Kurssi on mahdollistanut pysähtymisen yhdessä muiden perheiden kanssa tulevaisuuden suunnittelun äärelle.

Olennaista on, että me vanhemmat saamme tietoa palveluista ja olemme näin kartalla asioista

Kurssille osallistunut vanhempi

Kurssi tarjosi myös eräälle kokemuspuheenvuoron pitäneelle nuorelle mahdollisuuden jakaa omia kokemuksiaan:

Minusta tuntuu hyvältä, kun saa olla äänessä; se tuo itseluottamusta. Mä rohkaisen muita ja annan hyviä neuvoja.”

Kokemuspuhuja

Kurssien tuloksena

  • Osallistujien tietämys asumisen vaihtoehdoista ja siihen saatavasta tuesta vahvistuu.
  • Perheet kokevat, että heillä on paremmat edellytykset toimia, kun nuoren muutto tulee ajankohtaiseksi.
  • Kurssien kautta kuntien vammaispalvelut saavat tietoa alueen asukkaiden tuen tarpeista ja asumisen toiveista.

Tulevaisuuden asumista tulee suunnitella niin, että tukea tarvitsevan henkilön omat toiveet ja yksilölliset tarpeet ovat suunnittelun lähtökohtana. Näin kunnassa voidaan löytää monipuolisia yksilöllisiä asumisratkaisuja asukkaita kuunnellen.

Yksilöllisten asumisratkaisujen turvaamiseksi tarvitsemme myös poikkihallinnollista yhteistyötä. Näin turvaamme sen, että erityisryhmien asuminen toteutuu osana kuntien yleistä asuntopolitiikkaa.

Järjestämme Näin minä haluan asua -kursseja osana Aikuisuuden kynnyksellä -toimintaamme.


Kirjoittajat Katja Marjamäki ja Jesse Sjelvgren työskentelevät kehittämistoiminnassamme. Katja on Elämänmuutostoiminnan kehittämispäällikkö. Jesse kehittää henkilökohtaista budjetointia ja on työskennellyt myös asumisen hankkeissa.

Yksi kommentti artikkeliin “Näin minä haluan asua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.