Siirry sisältöön

Mukana hyvässä elämässä jo 30 vuotta

Tänä vuonna Kehitysvammaisten Palvelusäätiö täyttää 30 vuotta ja KVPS Tukena Oy 15 vuotta. Toimitusjohtajamme Kirsi Konola kertoo, mistä löytyvät tämän päivän suuntaviivat toimintaamme.

Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuonna 1992 luomaan vaihtoehtoja laitosasumiselle ja kotiin vietäviä palveluja perheille. Nämä toiminnot ja niiden jatkuva kehittäminen ovat edelleen toimintamme keskiössä.

Rohkeus kantaa

Tukiliitto teki pahimman laman keskellä ihailtavan rohkean ja tulevaisuutta rakentavan päätöksen perustaessaan Palvelusäätiön. Perustehtävämme rakentuu edelleen tälle vankalle pohjalle.

Uudessa Hyvä elämä -strategiassamme olemme entisestään vahvistaneet tätä yhteyttä.  Siihen liittyy sitoutuminen arvopohjaiseen johtamiseen ja toimintakulttuuriin, joka tuottaa hyvää elämää asiakkaillemme, vahvistaa heidän läheistensä luottamusta ja tarjoaa merkityksellistä työtä henkilöstöllemme. Lue lisää strategiastamme.

Läheisyhteistyön korostaminen ja perheiden asiantuntijuuden kunnioittaminen ovat asioita, joilla haluamme tulevaisuudessakin erottautua positiivisella tavalla.

Toimintatavat, odotukset ja vaatimukset palveluja ja niiden järjestämistä kohtaan ovat muuttuneet valtavasti kolmessakymmenessä vuodessa.  Perustehtävämme on kuitenkin kestävä ja toimintakulttuurimme vahva. Luomme edellytyksiä hyvään elämään ja olemme eri tavoin mukana hyvässä elämässä.

Arvostus mennyttä kohtaan

Itse tulin töihin Kehitysvammaisten Palvelusäätiöön 2000-luvun alussa. Tuolloin perustajamme Tapio Suni oli puheenjohtajamme. Myös hänen vaimonsa Kaija oli aktiivisesti toiminnassamme mukana. Tapion ja Kaijan kanssa käydyt keskustelut valottivat minulle merkittävällä tavalla kehitysvamma-alan historiaa ja alan kehitystä sekä Kehitysvammaisten Tukiliiton merkitystä kehitysvammaisille ihmisille ja heidän läheisilleen.

Käymissämme keskusteluissa minulle syntyi vahva arvostus alan pioneerien ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön perustajien työtä kohtaan. Oli helppo liittyä mukaan osaksi Tukiliittoperhettä ja jatkaa kehitysvamma-alan kehittämistä oman työni kautta.

Jatkuva muutos

Näiden kolmen vuosikymmenen aikana olemme KVPS-konsernissa tehneet päätöksiä, joilla olemme onnistuneet paitsi kohtaamaan uudet vaatimukset ja muutokset myös menestymään ja luomaan uutta sekä vahvistamaan arvojamme ja toimintakulttuuriamme.

Muutos on ollut jatkuvaa ja se tulee varmasti näin olemaan jatkossakin. Kaikki ajat haastavat meitä omalla tavallaan mutta luovat myös uusia mahdollisuuksia. Koen, että tavoitteemme voimavaroja vahvistavasta kasvusta on tärkeä myös tästä näkökulmasta.

Organisaatiokulttuurimme kuuluu uudistuminen ja uuden oppiminen. Muutos luo myös sellaista dynamiikka, mikä avaa mahdollisuuksia ja positiivista uskoa tulevaan.

Pystymme edelleen tässä ajassa luomaan mahdollisuuksia, jotka saavat yksilöt ja yhteisöt sitoutumaan meihin ja arvoihimme. Näin myös asiakkaamme saavat parhaat lähtökohdat hyvään elämään.


Kirjoittaja Kirsi Konola on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimitusjohtaja ja KVPS Tukena Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

2 kommenttia artikkeliin “Mukana hyvässä elämässä jo 30 vuotta

Vastaa käyttäjälle Veijo Lehtonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.