Muistorahasto jakaa avustuksia perheiden yhteiseen lomaan
Tapio ja Kaija Sunin muistorahasto jakaa huhtikuussa seuraavan kerran avustuksia perheiden yhteiseen lomaan, vapaaseen ja virkistykseen. Muistorahasto ottaa nyt mielellään vastaan myös lahjoituksia.
Tapio ja Kaija Sunin muistorahasto tukee perheiden jaksamista sekä kodeissa annettavaa hoivaa ja huolenpitoa. Muistorahasto myöntää avustuksia perheiden yhteiseen lomaan, vapaaseen ja virkistykseen kotimaassa. Avustukset on tarkoitettu erityistä tukea tarvitsevaa lasta hoitaville perheille, joiden arki on usein haavoittuvaa ja haastavaa.
Seuraava avustusten hakuaika on 20.4.2022 saakka. Avustusta voi hakea 200, 400, 600 tai 800 € perheen tarpeen ja perustelujen mukaan.
Hakulomake löytyy kotisivuillamme:
Tue toimintaamme – Tapio ja Kaija Sunin muistorahasto
Tapio ja Kaija Suni tekivät vuosia vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä hyväksi. Muistorahasto jatkaa heidän arvokasta elämäntyötään.
Muistorahasto ottaa vastaan lahjoituksia
Tapio ja Kaija Suni pitivät tärkeinä perhearvoja ja toisista välittämistä. Perheiden jaksamisen tukeminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää.
Muistorahasto ottaa kiitollisena vastaan lahjoituksia ja testamenttivaroja. Vakuutamme, että lahjoitusvarat käytetään kokonaan perheiden tukemiseen.
- Merkkipäivälahjoitus on arvokas vaihtoehto perinteiselle syntymäpäivä- tai häälahjalle. Sukulaisia ja tuttavia voi kehottaa tekemään lahjoituksen muistorahastolle.
- Testamenttilahjoitus muistorahastolle on hieno ja arvokas tapa kantaa yhteiskuntavastuuta. Testamentin teossa on hyvä käyttää asiantuntijana asianajotoimistoa tai pankin lakimiestä. Kunnioitamme suuresti saamiamme testamenttilahjoituksia ja noudatamme tarkoin niiden tekijöiden tahtoa ja toiveita.
Lahjoituksen voi tehdä muistorahaston tilille:
Tilinumero FI 27 1146 3000 8713 65, maksuviite 10647
Sydämellinen kiitos tuestanne!
Kuva: Jaakko Bashmakov, Anna hetki perheelle -keräys
LISÄTIETOJA ANTAA

Moi minä haluan auttaa toisia myös itseä ja perhettä avustusta haluan sen hakulomakkeet kotiin taytavaksi
Hei Mervi!
Hakulomake löytyy tästä osoitteesta
https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/bc7b3848-9ecb-40ad-af6c-e36869284ff3?displayId=Fin2498849